Mäyräkoirille altistuvien tutkimuslaitos on tutkinut yhteiskunnallisesti tärkeätä asiaa. Suomessa rekisteröitiin pelkästään viime vuonna 1 796 mäyräkoiraa. Osa niistä on tietenkin mennyt sellaisiin perheisiin, joissa on jo ennestään mäyräkoiria (rauha heidän kotirauhansa muistolleen), mutta osa on päätynyt taatusti ihmisille, joilla ei ole aiemmin mäyrinkäistä ollut.

Mitä asioita tulee huomioida pärjätäkseen arjessa näiden varsin vekkuleiden eläinmaailman mentalistien kanssa? Tarvitaanko älyä vai riittääkö tässä pelkkä tunne? Voiko asioihin ylipäänsä vaikuttaa enää sen jälkeen, kun on käynyt kasvattajan luona pentulaatikon äärellä? Antaako mennä vaan tuurilla ja onnella?

Tässä oleellisia ohjeita selviytymiseen mäyräkoira-arjessa.

kallio.jpg


1. Unohda kaikki entinen.

Mikäli sinulla on ollut yhteiskunnallinen, organisaatiokohtainen tai kotitaloudessa vallitseva asema, unohda se. Tittelit ja monimutkaiset englanninkieliset käyntikorttitermit ovat taaksejäänyttä elämää. Kyllä, sinulla on edelleen elämä myös kodin ja mäyräkoiran reviirin ulkopuolella, mutta se on toisarvoista. Mäyräkoirasi ulottumattomissa et ole koskaan. Se seuraa sinua pitkin päivää vähintään henkisellä tasolla, ikävänä, kaipuuna, syyllistävinä katseina, huolehtimisena.

Et ole koskaan kokonainen, kun olet fyysisesti poissa mäyrinkäisesi ulottuvilta. Siksipä voit unohtaa elämäsi sellaisena, kun sen aiemmin tunsit. Pääset henkisesti paljon helpommalla, kun tyhjennät kaiken turhan ja ylimääräisen hapatuksen arjestasi ja keskityt olennaiseen - sinun rooliisi mäyräkoiran elämässä.


verhossa2.jpg


2. Älä ole tylsä. Hallitse mielesi.

Tylsyys ei sovi ollenkaan mäyräkoiralle. Ethän halua pahoittaa sen mieltä. Ole iloinen ja suhtaudu positiivisesti mäyräkoirasi tekemisiin ja toilailuihin. Löydät varmasti paljon hyödyllisiä puolia siitä, kun vesisateessa kiskot vastaan haraavaa koiraa mukanasi - huushollin ainoa sateenvarjo luonnollisesti mäykkysi suojana. Tai kun pyllistelet viidettä kertaa vartin sisällä sohvan alla kaivamassa esiin mäyräkoiran sinne vahingossa heittämää tuiki tarpeellista esineistöä. Tai kun äsken narun painona roikkuneesta koirasta ei yhtäkkiä metsän reunaan päästyänne näy kuin vilaus.

Älä sinä ala osoittaa tai pahoittaa mieltäsi. Sen pelin häviät alta aikayksikön. Vastassasi on universumin viekkain manipuloija ja mentalisti - et voi voittaa! Henkiset menetykset voivat olla suuria, jos lähdet sille linjalle. Siispä pidä itsesi kiinnostavana ja äläkä pahoita mieltäsi, tapahtuipa mäyräkoira-arjessasi mitä hyvänsä. Sen olet ehkä jo huomannutkin, että mäyräkoira-arjen ulkopuolinenkin elämä voi heittää kapuloita rattaisiin. Tulet silloin löytämään suuren lohdun mäyräkoirastasi, joka kyllä tunnistaa pahan olosi.


rannalla2.jpg


3. Avaa itsesi sisintä myöden. Olet erityisessä asemassa.

Valittuasi perheenjäseneksesi mäyräkoiran olet päässyt todella erityislaatuiseen asemaan. (Totuushan on tietenkin se, että mäyräkoira on valinnut sinut. Mutta mikäli haluat, voit elää siinä uskossa, että sinä olet tämän rodun ja yksilön valinnut). Sanotaanhan, että se, joka ei ole saanut kokea mäyräkoiran kiintymystä, on jäänyt elämässään paljosta paitsi.

Avaa siis itsesi, anna tunteiden tulla. Elä päivä kerrallaan, ja nauti jokaisesta hetkestä. Vaikka olet mäyräkoirasi tassun alla, saat sen osoittaman kiintymyksen myötä kokea jotain sellaista, mikäli olisi muutoin ulottumattomissasi. Mäyrinkäinen tuo elämääsi valoa, iloa, naurua ja kyyneleitä, kun vaan annat sen tulla. Saat koko tunnekirjon yhdessä pienessä paketissa. Voiko näppärämpää olla? Läheisesikin tulevat huomaamaan muutoksen sinussa!


IMG_7277.jpg


4. Ota uusi lähestymistapa termiin "kärsivällisyys".

Mikään aiemmin tuntemasi määritelmä sanalle "kärsivällisyys" ei tule läheskään riittämään siihen, että selviydyt mäyräkoira-arjestasi repimättä hiuksia päästäsi. Kyllä, mäyräkoiratkin ovat yksilöitä ja kärsivällisyyttäsi tarvitaan välillä enemmän, välillä selviät vähemmällä. Mutta tärkeintä on, että ymmärrät, mitä kärsivällisyys ja pitkä pinna tarkoittaa mäyräkoirakielellä.

Olet varmasti kohdannut äkillisiä ja ennalta arvaamattomia yllätyksiä ja tulet niitä kohtaamaan vielä paljon. Mielipidekakkoja silloin kun niitä vähiten odotat, liraus siellä ja toinen täällä, reikäiseksi tuunattu perintövillapaita, kuuroja korvia metsälenkillä, komentamista ja käskyttämistä, mielensäpahoittamista, häpeän tilanteita julkisilla paikoilla jne. jne. Lista on loputon. Sinun roolisi on joka tapauksessa jo ennalta määritelty - olet mäyräkoiran varjossa. Suhtaudu siis tähän elämääsi uudella asenteella. Vaikka mäyräkoirallesi olet tärkeintä maailmassa, se myös testaa sinua. Paljon. Ole palvelijan roolisi arvoinen. Älä menetä kasvojasi, älä hermostu. Lue vaikka muutama psykologinen teos, vaikka tuskin siitä paljon apua on.


lohi.jpg


5. Opettele käsittelemään pelottaviakin tunteita.

Mäyräkoira saa sinut tuntemaan uskomattoman kirjon erilaisia tunteita. Opettele tunnistamaan ja käsittelemään niitä pelottaviakin tuntemuksia, kuten menettämisen pelkoa ja jatkuvaa huolen tunnetta. Mäyräkoira herättää vahvan suojeluvaiston ja olet jatkuvasti huolissasi sen olemuksesta, tekemisistä, hyvinvoinnista, terveydestä jne. Usein sinun tekisi mieli vaan kaapata mäykky syliin ja kainaloon, pois pahasta maailmasta. Ja siitä hetkestä, kun se kotiisi tulee, pelkäät menettäväsi sen.

Yritä tunnistaa nämä tuntemukset itsessäsi ja kääntää ne hyödyksesi. Kyllä, on hyvä olla tarkkana koirassa tapahtuvista muutoksista ja seurata jatkuvasti sen hyvinvointia. Näin saat aina mahdollisimman aikaisin puututtua asiaan, jos jotain onkin vialla. Mutta jatkuva luopumisen tuskan pelko ja ylisuojeleva käytös rasittavat eniten sinua itseäsi. Eihän mäyräkoirasikaan huolehdi jatkuvasti huomisesta tai murehdi eilistä. Paitsi tietenkin silloin, kun on meneillään mielensäpahoitus, silloin ne ovat yllättävän pitkämuistisia... Mutta pointti on se, että elä ihanaa elämää mäyräkoirasi kanssa nyt ja hyväksy se, että kaikelle on aikansa.


IMG_1595.jpg


6. Ole avoin uusille asioille.

Mäyräkoira ei ole vain jotakin yhtä ja tiettyä asiaa. Sohvan- ja sängynlämmittimen ja kainaloisen lisäksi saat siitä oivallisen kaverin monenlaiseen tekemiseen ja harrastamiseen. Kun vaan uskallat ja jaksat yrittää ja antaa yhteiselle tekemisellenne mahdollisuuden. Mitä enemmän vietät aikaasi mäykkysi kanssa, sen paremman suhteen siihen saat muodostettua. Ja mitä enemmän se saa touhuta ja käyttää päätään, sen rauhallisempaa on elonne kotosalla.

Mäyrinkäinen on metsästyskoira, se on selvä juttu. Riistaviettiä on jollakin yksilöllä enemmän, toisella vähemmän. Jos uskallat katsoa laatikosta ulos vähän laajemmin, voit huomata, että mäyräkoirallesi ja sinulle voi löytyä jos jonkinlaista muutakin yhteistä tekemistä, jos metsällä kulkeminen ei ole se sinun juttusi. Jos vaan kestät häpeää, punoitusta ja hikoilua, kokeile vaikka tottelevaisuuslajeja. Mikään ei ole palkitsevampaa, kuin yleisessä mielipiteessä jääräpäiseksi syytetyn rodun kanssa osallistuminen vaikkapa rallytokokokeeseen - vain huomatakseen, että se todellakin on juuri niin jääräpää kuin mitä sanotaan...


katse.jpg


7. Älä koskaan sano "ei koskaan".

Se on oikeastaan turhaa mäyräkoirien kanssa, kuormitat vaan itseäsi tuolla ajattelutavalla. Kyllä, perussäännöt pitää olla mäyräkoirankin kanssa, tai ehkä erityisesti mäyräkoiran kanssa. Muuten on lirissä koko naapurusto. Mutta ellet ole sitä jo huomannut, tulet huomaamaan, että "ei koskaan" tarkoittaa mäyräkoirien kielellä "pehmittelyn jälkeen". Niille on sisäsyntyisesti ominaista tavoitella tiettyjä etuoikeuksia, ja 90 % meistä ei voi vastustaa pehmittelyä loputtomiin.

Joten saattaa käydä niin, että "ei koskaan" muuttuu vähitellen siihen, että mäyrinkäinen on yhden yön sängyssä ja kohta jo toisenkin. Tai kun se saa kerran jääkaapista suoraan jonkun herkkupalan, voit olla varma, että se on pian kysymässä toista herkkupalaa. Ja sanoitko aiemmin jotakin koiran paapomisesta ja siitä, miten tyhmää se on? Entä kun mäykkysi katsoo sinua surkeana pedissään peitot mykkyrällä, ajatteletko edelleen, että minä en koskaan lähde paapomaan? Nyt saatat sanoa, ettet ota koskaan toista/kolmatta/neljättä mäyräkoiraa, mutta kuka tietää, mikä mielenhäiriö voi tapahtua kuukauden tai vuoden kuluttua. Siinä se sitten punnitaan se käsite "ei koskaan".

Helpommalla pääset, kun ajattelet niin, että mitä asioita on turvallista hoitaa milläkin tavalla. Koska heti, kun lähdet ajattelemaan niin, että mikä on JÄRKEVÄÄ, olet hakoteillä ja loputtomassa suossa. Koska mikään ei perustu mäyräkoiran kanssa järkeen, vaan johonkin ihan muuhun.