Hiljainen vaatimus (orig. saks. die leise Anforderung)
Enemmän kuin pyyntö, mutta vähemmän kuin käsky. Ei siis aina sisällä suoranaista käskyttämistä, mutta jotenkin käänteisen psykologisesti toimii kuin häkä. Perustuu mentaaliseen painostamiseen, henkisen rajan ylittämiseen. Esiintyy moninaisissa tilanteissa; jääkaapin läheisyydessä, sängyn vieressä keskellä yötä, ruttuisen peiton äärellä. Esiintyy usein yhteistyössä teelautasten kanssa.


Hillitsemätön huulikontakti
Epänormaalia fyysistä kanssakäymistä. Tunkeilevaa, vaativaa, hyvän maun ylittävää. Kohdistuu paikallaolijoihin iästä, yhteiskunnallisesta statuksesta, ihonväristä tai muusta ominaisuudesta riippumatta. Sisältyy monesti myös sierainten läpimittaista tarkastelua intiimiltä etäisyydeltä. Ei ole lopettavissa estelyllä, päinvastoin kontakti korostuu mitä enemmän sitä yrittää välttää tai estää. Hiipuu omia aikojaan kun kaikki mielenkiintoinen naamassa on käyty läpi. Alkaakseen taas uudestaan hetken kuluttua. 


IMG_25662.jpg

Kesään kallistuva lämmönsäätelyjärjestelmä
Kesän loputon kaipuu. Vaihtoehtoisten lämmönlähteiden jatkuva etsiminen ja hyödyntäminen. Saunan ylälauteiden mittailua, akrobaattisia venytyksiä kohti pienintäkin auringonsädettä, liito-oravanlitteitä vatsanseutuja lattialämmitystä vasten. Lämmönsäätelyjärjestelmä ei tahdo sopeutua talviolosuhteisiin, josta syystä esiintyy horrostelua silloin, kun jääkaapin ovi pysyy suljettuna. Kevättä kohti sisäinen järjestelmä alkaa nytkähdellä käyntiin. Aktiivisimmillaan kesäkauden poutaisina ja lämpiminä päivinä grillin läheisyydessä.


Lahja ihmiskunnalle
Sitä ei voi valita, se valitsee sinut. Suunnaton luottamus omaan merkitykseen maailmankaikkeuden keskipisteenä. Fyysisiin ulottuvuuksiin nähden hieman ylimitoitettu ajattelumalli, mutta henkisen puolen kyvyt kattavat mahdolliset muut puutteet. Paistattelua valokeilassa, tarve olla tilanteen herrana, kaikkien huomattavissa. Äänekästä huomauttelua, mikäli merkitys ihmiskunnalle ja ympäröivälle maailmalle on jäämässä huomiotta. 


Maailmankaikkeuden sekasorto (Chaos)
Kaikki aurinkokunnat planeetat ovat huonossa asennossa. Ne eivät noudata normaalia järjestelmällisyyttä. Sekasorto ulottuu myös oman aurinkokuntamme ulkopuolelle. Mikään ei ole kohdallaan. Magneettikenttä on vinossa ja ilmakehä tukossa. Sekasorto aiheuttaa suuria vaikeuksia liikkumiseen ja normaaliin elämään maapallolla. Käveleminen omasta vapaasta tahdosta ei onnistu. Vauhtia on otettava jarruttelun ja töksähtelyn kautta tai jopa maan pinnasta. Kaikenlainen pakottaminen tuntuu äärimmäisen epämiellyttävältä. Maailmankaikkeuden sekasorto on valitettavan usein esiintyvä ilmiö. Ilmeisesti aktivoituu erityisesti  vesi-, räntä- ja lumisateella, tihkussa, jäätävässä tihkussa sekä kovalla tuulella. Sekä ihan vaan tuulella. Pakkasesta puhumattakaan.


IMG_2583.jpg

Pyyteetön rakkaus
Kaikkensa antavaa, kaikilla aisteilla tuntevaa. Kiintymys, jota on vaikea verrata mihinkään. Jos tätä ei ole kokenut, on jäänyt paljosta paitsi. Pyyteetön rakkaus on lähes pyyteetöntä. Jotain pieniä vastapalveluksia se saattaa toivoa, kuten ruokaan, lämpöön ja muuhun hyvinvointiin liittyvää palvelua 24 / 7. Edellyttää kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa, koska tämä rakkaus ei lopu.


Suurenmoinen omanarvontunto 
Kyky arvostaa itseään ja luottaa itseensä. Ymmärrys siitä, että on ainutlaatuinen ja paras. Ei toiseksi paras, vaan paras. Kyky pitää kiinni omista oikeuksista, olivat ne sitten oikeutettuja ja ansaittuja tai eivät. Ei sisällä heikkoutta. Kaikilta osin itsevarmuus on ylitsevuotavaa. Maailman napa. Kyky ymmärtää, että oma elämä ja hyvinvointi on kaikkein tärkeintä. Synnynnäistä. 


hymy.jpg

Teelautanen
Matala, yleensä pyöreä astia. Käytetään mm. syömä - ja tarjoiluastiana. Mutta tätäkin enemmän jokin käsittämättömän suuri, pyöreä, nurkastaan kosteaan vivahtava. Esiintyy pääosin pareittain toistensa välittömässä läheisyydessä. Yleensä tuijottava elementti, kohdistuu ylöspäin ja yhdensuuntaisesti valitsemaansa kohteeseen, jolla on käytettävissään ruokaa tai muuta henkistä tai ruumiillista varantoa. Henkisesti kevyen painostava, toimenpiteitä odottava. Teelautaset eivät usein ole kovinkaan hyvin psyykkisesti siedettyjä. Helposti aiheuttavat retkahduksia läsnäolijoissa.


Täydellisyys (orig. Dachshund)
Virheettömyys. Ominaisuus, joka on sisäsyntyistä. Esimerkiksi rotumääritelmä. Kaikki selkeät poikkeamat rotumääritelmässä mainittuihin kohtiin katsottaisiin virheiksi, joissain rodussa. Mutta kun mäyräkoiralla ei ole virheitä. Ne ovat kaikki täydellisiä.