Pakko hehkuttaa. Mäyräkoira Hertta pisti tuulemaan tällä viikolla rally-tokotreeneissä.

Ensinnäkin, ensimmäistä kertaa ikinä päästin sen irti narusta treenihallissa. Isossa hallissa oli kymmenkunta koiraa, joista osa vapaana, osa narun päässä. Tämä voi herättää hymähdyksiä, mikäs juttu tuo nyt on pitää koiraa irti SULJETUSSA tilassa. Ei sieltä lähdetä oravan, jäniksen tai metsäkauriin perään. Mutta meille tämä oli iso juttu! Hertta on kuitenkin ihan "tavallinen" mäyräkoira. Sen nenä kulkee normaalitilanteessakin kymmenisen senttiä maanpinnan yläpuolella. Ja kuten tiedämme, näillä ne nenät ovat vieläpä erittäin sensitiivisiä.. Kaikkien tuoksujen sekamelska treenihallin matossa täytyy siis olla Mäyräselle uskomattoman kiinnostavaa ja koukuttavaa. On päiviä, kun en saa sen nenää oikeasti ylös matosta ollenkaan, en houkuttelemalla, en millään. Koira menee ihan sinne kun nokka näyttää. En saa tilannetta poikki muutoin kuin nostamalla koko koiran syliin ja poistumalla takavasemmalle. Ja voin kertoa, että matolla on niitä nameja.. on kaikkea kokonaisten nakinpalasten ja pienten herkkumurusten välillä.

Ja ne muut koirat! Nämä nykyiset, jo tutuksi tulleet kurssikaverit Mäyränen ottaa lunkisti. Mutta auta armias, jos joku tulee myöhässä ja rapistelee ovesta sisään, tämä syöksyisi varmaan räiskyen vastaan jos irti päästäisi. Sen verran on ääniefektiä ja paikallaan pomppimista kuitenkin. Ja toisessa päässä avointa tilaa alkaa puolta tuntia meidän ryhmää myöhemmin toinen ryhmä. Kyllä on kuulkaa niitäkin kavereita tuijotettu tiukasti, etten sanoisi jopa tuimasti.

Tähän kontekstiin siis uskalsin ensimmäistä kertaa päästää Hertan irti. Ja se yllätti! Harjoittelimme tällä kertaa rally-tokon Voittaja- ja Mestariluokan liikkeistä puolen vaihtamista (vasemmalta oikealle ja päinvastoin). Hertta ja minä olemme koirakkona hädin tuskin Alokas-luokan tasoa. Mutta ilolla ja innokkaasti käymme toki harjoittelemaan kaikkea mistä olemme toistaiseksi nähneet ehkä vain kuvia.. ainoastaan niinhän sitä voi oppia uutta.

Mutta tämäpäs olikin siis ehdoton yllätys! Irti viipottava mäyräkoira viipottikin vain meikäläisen vierellä. Kertaakaan, ei kertaakaan, se lähtenyt näissä harjoitushetkissä nenän perässä. Toki pidimme paljon taukoja, ja silloin narun päässä Hertta sai olla vapaammin. Mutta nämä varsinaiset treenihetket se oli aivan TÄYDELLINEN! Meikäläisen sydän suli ihan kokonaan, kun pienoinen oli niin iloinen ja innoissaan tekemässä!

Puolenvaihdot opeteltiin ensin teoriassa ja sitten niitä lähdettiin harjoittelemaan - puolenvaihto liikkeessä takaa vasemmalta oikealle ja päinvastoin, puolenvaihto liikkeessä niin, että koira mene ohjaajan jalkojen välistä vasemmalta oikealla ja päinvastoin, puolenvaihto liikkeessä ohjaajan edestä vasemmalta oikealla ja päinvastoin. Jes! Mäyränen seurasi vasemmalla, teki hienosti namilla avittaen puolenvaihdot ja jatkoi seuraamista oikealla puolella. Oikealta puolelta taas vaihto takaisin vasemmalle, kaikilla kolmella eri menetelmällä. En ollut uskoa silmiäni enkä mitään muutakaan aistiani! KYLLÄHÄN minä ymmärrän, että namien perässä siinä mennään ja sattui nyt varmasti hyvät namit tällä kertaa (tonnikala-aiheiset, jos sitä mietit). Mutta niin tai näin, nameilla tai muulla riittävällä ja koiran kannalta kannattavilla palkinnoilla ne asiat joka tapauksessa opetellaan! Oli se sitten namit, lelu tai mikä vaan.

Harjoittelimme puolenvaihdot vielä kuten ne pitää tehdä rally-tokossa, tehtäväkylttien kohdalla. Avot! No problem, sanoi Hertta ja seurasi taas VAPAANA ja valppaana seuraavaa tehtävää odotellen!

Tästä pienestä hetkestä mäyräkoiraharrastajan elämässä täytyy nauttia, täytyy uskaltaa hehkuttaa ja iloita. Koska niinhän se on, kirjaimellisesti, että nokka taas kohti uusia pettym... nakinpalasia matossa.. :)