Unohtakaa PMS- oireet. Ne on kuulkaa so last season. Unohtakaa myös ADHD, ITP, ARIA, PEVISA, BMW ja IBD. Ja muut lukemattomat oireyhtymät. Ne voidaan jotenkin käsittää, ymmärrettäväksi avata ja oireet hahmottaa.  Mutta nyt on jotain sellaista, mitä on hyvin hankala ymmärtää ja ihmismielen keinoin vaikea selittää.

Ihan uusin juttu tautikartalla on MPM! Se on monitahoinen oireyhtymä, jota ei vielä osata kattavasti avata. MPM pitää sisällään monenlaista epätoivottua, mutta ennen kaikkea epämääräistä käytöstä. Sen verran tästä oireyhtymästä on päästy selville, että yleisimpiä oireita ovat mm. mökötys ja murjottaminen, mielenosoittaminen, alta kulmain tuijottelu ja pitkin seinänvieriä kulkeminen. Pahimmillaan MPM -oireisiin saattaa liittyä virtsankarkailua ja sisätiloihin ennalta arvaamattomasti karkaavia pökäleitä. Potilas saattaa jopa muuttua liikkumattomaksi tai heittäytyä kyljelleen. Oireet ilmestyvät pääsääntöisesti hyvin ennalta arvaamattomasti ja yllättäen. Ensin ei ole välttämättä mitään - sitten yhtäkkiä tämä monikirjoinen oireyhtymä iskee!

IMG_2019.jpg

Potilas ei pidä siitä, että asiat eivät etene sille suotuisalla tavalla.

 

Ennalta arvaamattomien oireyhtymien tutkimuslaitos on loppusyksyllä yrittänyt kovasti tutkia sitä, mikä ryhmä tämän oireyhtymän kohteena enimmäkseen on. Kentältäkin saatujen kokemusten perusteella alkaa näyttää siltä, että oireyhtymä liittyy lähes sataprosenttisesti MÄYRÄKOIRIIN. Tutkijoita tämä tieto on hämmentänyt suuresti. Tutkimuksia on tehty ristiin, poikki ja pinoon ja silti on jatkuvasti päädytty samaan lopputulemaan. Tämän perusteella tutkijat nimesivätkin tämän oireyhtymän toissa viikolla MPM:ksi.

MPM eli Mäyräkoira Pahoittaa Mielensä -oireyhtymä on siitä erikoinen, että pahimmat oireet se oikeastaan aiheuttaa KANSSAELÄJÄLLE. Eli sille henkilölle, joka jakaa arkensa, taloutensa, sohvansa, patjansa, lautasensa, jääkaappinsa ja saunanlauteensa tämän oireyhtymän vaivaaman mäyräkoiran kanssa. Siis yleensähän erilaiset oireyhtymät ovat kantajilleen kiusallisimpia. Eli ne aiheuttavat itse sairastuneelle oireita. Mutta tämäpä on todella siitä erikoinen oireyhtymä, että ei MPM- mäyräkoira tunnu ottavan sitä kovin raskaasti tai kärsivän siitä ainakaan fyysisesti millään tavalla. Oireet tulevat ja oireet menevät, eikä mäyräkoiralle tunnu jäävän niistä mitään pysyviä jälkiä. Tutkimusten perusteella on pystytty kuitenkin kartoittamaan sen verran, että oireet ilmestyvät yleensä silloin, kun a) potilas ei saa sitä mitä haluaa b) asiat eivät ylipäänsä suju niinkuin potilas toivoisi.

murjotan.jpg

Murjottaminen kuuluu taudin yleisimpiin oireisiin.

 

Psyykkisten vaikutusten tutkiminen on vielä kesken. Tutkimuslaitoksella oli jo useita MPM - mäyräkoiria buukattu psyykkisiin testeihin, mutta valitettavasti tutkimukset eivät ole edenneet. Jo pari tuntia tutkimusten alkamisen jälkeen tutkijat yhytettiin seisoskelemassa paikallisen nakkikioskin jonossa mäyräkoirien kanssa.

Oireet siis vaikuttavat pahimmin kanssaeläjään. MPM- potilaan kanssa eläjillä on havaittu syviä syyllisyydentunteita, käsien vapinaa, itkuisuutta ja suurta tarvetta hyvittelyyn ja myöntelyyn. On myös huomattu, että nämä kanssaeläjän oireet alkavat usein ensin uhmakkuudella ja jopa räväkkyydellä, mutta kääntyvät hyvin pian MPM- potilaan tautitilanteen edetessä syyllisyyden puolelle. MPM- potilas on nimittäin hyvin vaativa, vaikka oireet eivät itseään potilasta vahingoitakaan. Jostain syystä potilaan käytös saa kanssaeläjän monesti tolaltaan. Tunneskaala on laaja. Alkuvaiheeseen saattaa kuulua jopa hermostumista ja sanallista kieltämistä, loppuvaihe on enemmän MPM -potilaan hyvittelyä ja tasoittelua.

Palaamme taatusti tähän mielenkiintoiseen ja niin monien elämään vaikuttavaan oireyhtymään varmasti pian, kun tutkimuslaitoksen väki on palannut nakkikioskilta.

ilme.jpg