Tuo koirain kanssa harrastaminen ja niiden kouluttaminen on kyllä sellainen maailma, että mitä syvemmälle sinne menee, sitä jännemmäksi ja mielenkiintoisemmaksi se maailma muuttuu. Sitä alkaa miettiä ja funtsailla niitä juttuja ja asioiden syitä ja seurauksia. Se, että koiran saa motivoitua tekemään jotakin ja innostumaan ja sitä kautta oppimaan, on itse asiassa tosi loogista. Kun joku selittää, miksi ja miten joku asia tehdään, jotta se olisi koiran oppimisen kannalta järkevintä, sitä voi lyödä kämmenellä otsaansa ja huudahtaa, että niinpä tietenkin! Se tunne, kun tajuaa jotain teoriassa...nyökyttelee vaan onnellisena päätään ja hymyilee tyhmän näköisenä. Kun tajuaa sen, että kaikella on merkityksensä ja kaikki on niin pirun vastaansanomattoman loogista, yksinkertaista, todistettavaa, järkevää, toimivaa. Siis koiran vaistojen, kykyjen, aistien ja kaiken kannalta merkityksellistä.

 

Miten uskomattoman paljon työtä jokainen asia vaatii, miten pieniin osatekijöihin jokainen tehtävä on purettu ja miten paljon jokainen pieni osatehtävä vaatii paneutumista, aikaa ja tarkkuutta. Miten luodaan koiralle se oppimisympäristö, missä sen on helpointa ja kannattavinta omaksua asioita. Heureka!

Tosin, eipä näiden asioiden pohtiminen vielä kesää tee... miten pitkä matka on oppia opettamaan koiraa. Miten pitkä matka on oppia hallitsemaan itseään ja liikkeitään ja eleitään. Miten paljon se vaatii keskittymistä, pitkäjänteisyyttä, rauhallisuutta, kokemusta, tarkkaavaisuutta, nopeutta, oikea-aikaisuutta, rehellisyyttä... just name it. Ja kun sen osaa, miten hienon ja helpon näköistä se on. Kun toimintamallit tulevat kokemuksesta, selkäytimestä.

 

 

Ja kun kokemusta ei ole, on tekeminen tietenkin kömpelöä ja nykivää...Ai niin joo, hupsis ja oho lienevät ne yleisimmät kommentit kun aloittelijana yrittää koiraa kouluttaa, oli sitten kyseessä mikä vaan tehtävä. Koko ajan tapahtuu liikaa ja paletissa on liikaa liikkuvia osia, kuten yleensäkin kun eläin on toisena osapuolena harrastuksessa. Lohduttaudun sillä, että jokainen on joskus aloittanut, tämänkin lajin. Tärkeintä mielestäni on kuitenkin se, että koiralle on reilu. Että tekeminen on sille aina turvallista ja rehellistä eikä sitä laiteta pelottavaan tai vaaralliseen tilanteeseen.

Oppimista sekin, että alkaa itse huomata niitä tekemiään virheitä. Aina niihin ei ehdi edes puuttua kun tilanne on jo  ohi. Mutta ehkä sitä pystyy vähitellen suurinta kömpelyyttä jo tekemisestä hiomaan pois. Hitaasti tosin... Mieletön apu on ohjatuista valmennuksista. Niissä tilanteissa sitä vaan imee jokaisen sanan pesusienen lailla ja ymmärtää ihanan huojentavan totuuden: tämä on LOOGISTA! Joku asia tässä elämässä on loogista.

 

 

Ennakkoluulot ovat vallanneet tämänkin pyhätön: yhytän itseni usein ajattelemasta, että "hienolta kuulostaa, ja sinun koirasi varmasti voikin oppia tuollaisen asian, mutta kun minulla on tämä mäyräkoira." Uskomatonta mutta totta, että saan itseni tosi usein kiinni tällaisista ajatuksista. Hyvänen aika sentään! Mulla on mäyräkoira, jollain on bulldoggi ja jollain noutaja ja jollain mitä vielä. On ymmärrettävää, että koirissa on eroja - niiden havaintokyvyssä, fyysisessä ulottuvuudessa, asioiden käsittelyssä, oppimisessa, motivaatiossa, kaikessa. Ja ne ovat joka tapauksessa rodunkin sisällä yksilöitä.

Vasta nyt alan vähitellen päästä yli siitä, että ensimmäisenä aina vedän esiin -tadaa! Mäyräkoirakortin! Tosin eilen paikalla pysymisten kurssilla vetäisin sen taas hihasta... "-Tehdään harjoitusta kosketuskepeillä, kaksi palloa, kaksi väriä. Ja punaista halutaan, punaisen koskettamisesta palkitaan". - "Siis häh, mutta kun mulla on tämä mäyräkoira, ei kai tämän kanssa voi." Ja sitten taas halusin vajota maan alle. Miten se sieltä taas lipsahti. Eikä se ole edes enää hauska kommentti... Anteeksi Hertta ja muut mäyräkoirat kautta maan! Mautonta. Löisin itseäni mikäli se ei olisi vielä mauttomampaa kuin mäyräkoirakortin vilauttaminen.

Minkä tahansa koiran kanssa voi harrastaa tokoa ja rally-tokoa ja mitä vaan mikä vaatii jossain määrin tottelevaisuutta. Myös mäyräkoiran kanssa. En väitä se se olisi välttämättä helppoa, mutta tiedän, että jollain tasolla se on mahdollista. Ensi vuoden tavoitteeksi otan päästä irti ja yli kliseisestä mäyräkoirakortista ja opetan itseni sen sijaan kysymään: "miten mielestäsi voisin edetä tässä tehtävässä parhaiten tämän koiran kanssa? Koska tämän koiran vahvuudet ovat se ja se ja heikkoudet puolestaan se ja se."

Aamen.