Rakas päiväkirja,

pääsin mukaan minilomalle laskettelukeskukseen. Ei, en todellakaan tiennyt mikä on laskettelukeskus ja mitä siellä tehdään (enkä muuten tiedän edelleenkään). Automatka ei kuitenkaan ollut pitkä, joten ei tässä mihinkään Suomen toiselle laidalle menty. Talvisää oli perillä aivan yhtä onneton kuin lähtöpisteessäkin - harmaata, vähälumista ja runsassepelistä. Erikokoisia ja -värisiä mökkejä oli tienoo tulvillaan ja vähän matkan päässä nousi valkoisia tömpäreitä kohti taivaanrantaa. En ymmärrä, miksi ihmiset sinne vaelsivat autoineen ja jotkut jopa peräkärryineen. Joku juttu siinä vissiin oli, en keksinyt.

 

Kuva: Tiina P.

 

Majoittauduttiin mökkiin, joka meikäläiselle kiusallisesti oli kolmessa eri tasossa ja tasot yhdisti järkyttävän pelottavat KIERREPORTAAT! Ei haloo, kamala mäyräkoirantappolaite. Siitä kävin vaan välillä kurkkimassa ylös ja alas, mutta en kyllä muuten uskaltanut mennä lähellekään.. Ihan perinteisellä ihmismoottorilla varustetulla hissillä sitten vaan kuljin tarvittaessa ylös tai alas. Tosin alas pääsin vain kerran, enkä päässyt kertaakaan saunaan enkä porealtaaseen! Ei kuulemma koiria porealtaaseen, sanoivat. Vaikka ei kyllä missään ohjeissa sitä minusta ollut kielletty! Taisivat keksiä itse koko kiellon.

 

 

No siinähän oli sitä touhua, kun piti vahtia niitä idioottimaisia ihmisiä, jotka ensin menivät kuin pienet muurahaiset ylös sitä vuoren rinnettä vaan huomatakseen saman tien, ettei siellä laella pysynytkään. Ja ne aina valuivat sitä vuoren rinnettä takaisin alas, joltain puolelta. Minähän tietenkin pystyin valvomaan vaan sitä yhtä puolta, mihin nyt mökin ikkunasta näin. Urisin ja ärisin ja murisin siinä aikani, kunnes tajusin, ettei ne pirulaiset tajua. Ihan sama keskittyä muihin hommiin meikäläisen. Vaikka miten vahdin, ne vaan meni sinne ylös ja valuivat taas alas. Tyhmää vai ei?

 

 

Kävin siellä vuoren juurellakin katsomassa tilannetta. Mikä sinne ylös vetää? Onko siellä joku makkarakioski vai mitä? Vuoren juurella oli kyllä makkaranpaistopaikka ja nuotiossa tuli, se oli hyvin kiinnostavaa...Ei siis oikein auennut tuo ihmisten touhu. Ainoa järkevä asia, mitä näin siellä ulkoillessani, oli tuo makkaranpaistonuotio. Siinä oli idea kohdillaan.

Hiekoitussepeliä oli niin pirusti joka paikassa, että ihan tassut väsyivät. Ei ollut mukavaa. Onneksi löydettiin hylättyjä latupohjia, siellä oli mukava liikkua. Oli pehmeä pohja ja kiinnostavia tuoksuja. Jokunen muukin nelijalkainen oli nimittäin näihin kemuihin tuotu. Muunmuassa tapasin kaksi mäyräkoiraa! Siinä oli kaikki karvanlaadut tavattu kun me kolme osuimme samaan kuvaan!

 

 

 

Sen verran oli henkisesti rankkaa tämä laskettelukeskuksen elämä, että enimmäkseen meikäläinen kuitenkin veteli sikeitä. Jep, rentoa oli. Mutta univelkaa jäi - mökkikaverit mesosivat ja valvoivat turhan myöhään. Meikäläisen nukkumaanmenoaika on näet klo 21. Mutta ei siitä mitään tullut. Loppujen lopuksi olin niin väsynyt, etten jaksanut enää edes nousta kerjäämään takkamakkaroita aamuyön tunteina. Ja se jos mikä on merkki siitä, että nukkumaanmenoaika oli pahasti ohitettu!

 

Eipä silti, lystiä oli! Tarpeeksi naamoja nuoltavaksi ja neniä puhdistettavaksi, lämpimiä kainalopaikkoja tirsoja varten, ihanan paljon vahdittavaa ja jonkin verran makupaloja. Ihanaa oli kuitenkin palata kotiin..

Hertta "lautailija" Mäyränen