Jihuu, takana ihkaensimmäinen virallinen rally-tokokoe. Mikä siinä onkin, että mitä virallisemmaksi ja "arvostellummaksi" jokin asia menee, sitä enemmän sitä jännittää... kyllä meillä jännitettiin monta päivää edessä olevaa koetta! Treenattiin, luettiin sääntöopasta, kuivaharjoiteltiin ratoja jne. Ja ihan vaan jännitettiin, oikein vanhanaikaisesti vatsan nipistysten sun muiden oireiden kautta. Uskotteko, että koirat ja eläimet ylipäänsä vaistoavat ihmisen tunnetilat? Hertta käyttäytyi koko koepäivän aamun poikkeuksellisesti - oli levoton, seurasi minua kuin hai laivaa eikä käynyt ollenkaan päivänokosille. Yleensä viikonloppuisinkin se aamulenkin ja -ruoan jälkeen painelee takaisin pötköttämään, mutta ei, nyt se vaan tuijotti minua huolissaan...


istuuu2.jpg


Mutta tulihan se päivä viimein, ja se hetki, kun päästiin virallisesti aloittamaan tulosten keruu. Kaikki oli uutta ja jännittävää.. Mutta onneksi laji on hyväntuulinen, ihmiset ovat hyväntuulisia, koirat tykkäävät. Neuvoja ja apuja siis sai paikan päällä kaikkiin käytännön kysymyksiin ja ihmetyksen aiheisiin. Mäyrästä ihmetytti ainoastaan uusi halli ja sen akustiikka; monenlaista äänialaa se siinä halusi kokeilla, että mikä parhaiten hallin seinissä soi..

Toinen jo kovin perinteinen halliharrastus sille myös iski päälle - maton siisteystarkistus ja pikkutarkka siivous. Kyllä hävettää, kun koiraa niin nälässä pidetään, että se meni kuin robotti-imuri pitkin lattiapintaa ja nyhti sieltä kollegoilta pudonneita namipaloja.. Tämä ei tietenkään ole (minun päätöksestäni) sallitua toimintaa koskaan halleissa, mutta kyllä se vaan ehti aina kun silmä vältti. Tosin jokainen, kenellä on silmät päässä, kyllä näkee, ettei mäyrästä ole nälässä pidetty. Tuhtihan se ennemmin on kuin hoikka. On nimittäin tosi hankalaa säännöstellä syömisiä, kun treenataan paljon ja nameja menee, ja niitä pitäisi osata sitten vähentää muusta ruokinnasta. Ja kun koko ajan se kuitenkin on keittiössä kertomassa, että nälkä on.


l%C3%A4ht%C3%B6.jpgpujottelu.jpg

Kuvat: Emilia Saarinen.


No mutta, taskut olin ladannut täyteen tuoksuvia herkkuja ja ei voinut kuin toivoa, että ne kantaisivat koko radan läpi, siis sieltä taskusta nimenomaan. Radallahan ei mitään saa koiralle antaa, se on hylkäys samantien. Noin niinkuin teoriassa rata oli minusta miellyttävä ja houkutteleva. Sehän ei siis ennusta sitä, millaisia virheitä siellä tulee tehtyä, mutta jotenkin se tuntui helpolta lähestyä. Oli juoksuvauhdissa pujottelua, liikkeestä maahan, muutamia liikkeitä joissa koira ensin eteen (mm. peruutusta eri askelmääriä niin, että koira on ohjaajan edessä), saksalainen käännös, P-käännöksiä jne. Mutta ei esim. istuvan tai makaavan koiran kiertämistä, joka ehkä jonkinlainen riski olisi jo teoriassa meille. Maahanhan Hertta putoaa käskystä nykyään kuin kivi, joten se ei ole ongelma sinänsä. Sieltä se saattaa kyllä ponnahtaa aika nopeasti ylös, tosin kestävyyttäkin on alkanut viime aikoina tulla.


seuruu.jpg

Kuva: Emilia Saarinen.


Sen huomasin, että iso etu on siitä, että treeneissä Koirakoutsilla on todella harjoiteltu kylttien suorittamista, oikeata suorituspaikkaa ym. niin paljon, että ne asiat tulee kuin apteekin hyllyltä vaikka kesken unien heräteltäessä. Antaa ison edun keskittyä itse tehtäviin kuin perusasiat on hallussa. Jotenkin kaikki jännitys unohtui tai jäi taka-alalle, kun viimein se lähtölupa tuli. Tiesin, että matka on pitkä ilman välipalkkaa, mutta yritin paikata iloisella höpötyksellä ja kannustuksella. Ei se toki Hertalle namipalkkaa vastaa, mutta kuitenkin...taisi ajatella, että nyt tuo eukko on lopullisesti seonnut, kun se tuossa höpöttää eikä namia tipu.


p-k%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6s.jpgistu%20ja%20maahan.jpg

Kuvat: Emilia Saarinen.


Eipä ollut kyllä minkäänlaista ongelmaa itse kylttien suorittamisessa, suorituspaikoissa tai tekniikoissa. Ne meni kuin vettä vaan kummaltakin. Pistemenetykset tulivat sieltä tehtävien väliltä. Eli se nuuskiminen.. niitä oli sitten kyllä useita.. säksätin ja piipitin ja kimitin ja taputin reittä ja vaikka mitä, ja aina kuitenkin sain Hertan sieltä mukaan, vaikka nenä maassa kävikin. Koiraanhan ei saa koskea, eikä taluttimen lukko saa nousta yli 90 astetta. Pisteitä toki tässä nuuskuttelussa menetimme, mutta tämä oli tiedossa jo etukäteen. Olin uskomattoman tyytyväinen tuohon suoritukseen nuuskimisineen kaikkineen! Pikku mäyrinkäinen oli kyllä juonessa mukana ja pääsääntöisesti jaksoi kyllä hienosti keskittyä. Häntä heilui iloisesti koko suorituksen ajan! Mahtava tyyppi!


k%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6s.jpgeteen.jpg

Kuvat: Emilia Saarinen


Lopputulema oli ekasta kokeestamme 89/100 pistettä. Oijoi se oli kyllä niin yläkanttiin, kun ajattelee miten etukäteen oli pelkästään hermot ihan riekaleina. Oppia ikä kaikki ja nyt on tämä pieni käännekohta yhteisessä harrastuksessamme nähty. Tästä on hyvä jatkaa!