Ystävät,

upean keväisen lauantaipäivän kunniaksi lähdimme pitkästä aikaa Match Showhun. Nämä karkelot olivat Tampereen Etelärannassa, ihan järven kupeessa. Pitkästä aikaa oli tyyntä, aurinko paistoi, ja liikekannalle oli innostunut lähtemään moni karvainen ja vähemmän karvainen kaveri.

Tapasin pitkästä aikaa myös tuttavani mäyräkoira Bardin. Mäyräkoira on aina mäyräkoira, vaikka voissa paistaisi, mutta kyllä me ollaan niin erilaisia Bardin kanssa! Meikäläinen on tällainen taskuraketti ja hän puolestaan pitkä ja komea. Siinä sitten odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin... onneksi aurinko lämmitti ja kampauksenikin pysyi kuosissaan kerrankin. Johan tässä monena päivänä olen lennellyt narun päässä kuin vaahteranlehti tuolla kevättuulten pyörteissä, joten tämä oli tervetullutta nautiskelua. 

Meikäläinenhän on kilpailukirjalla valtuutettu rallytokokoira ja epävirallisesti valtuutettu sohvanvaltaaja, joten vähän ihmettelin, miksi tänne nyt tultiin pyörimään. Rallytokokylttejä ei näkynyt missään. Otin kuitenkin shownaisen asenteeni käyttöön kun kehään lähdettiin. Eihän sitä tiedä, vaikka joku kiva mies olisi katsellut.. Purjehdin arvokkaasti ja tyynesti kehäni läpi. Kiirettä en jaksanut pitää, mutta ryhdistä ja näyttävyydestä huolehdin aina. Kai siellä joku naureskeli, mutta naurakoon. Meikäläisen ei tarvitse ulkoisella koolla mahtailla, koska tiedän itse tasan tarkkaan miten suuri olen sisäisesti ja miten paljon vaikutusvaltaa minulla oikeasti on (kotona).

Pöydällä olen yleensä vähän epävarma, mutta tänään en jaksanut stressata siitäkään. Eikös rallyssa ole se liike "seiso- kierrä koira"? Tuomari siinä kierteli, joten minä seisoin. Kai sillä jotain tärkeätä oli mielessä, kun oikein suuhunkin katsoi. Ilmeisesti hän luuli, että koiran ikää arvioidaan hampaista kuten hevosen? Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa sain punaisen nauhan. Pienten aikuisten luokassa oli koiria melkein 40, joten punaistenkin kehässä meitä sitten muutama oli. Jatkettiin pyörimistä ja seisoskelua. Hitto kun meni aurinko pilveen ja alkoi tulla jo vilu! Kauneusunienkin puute jo vaivasi. Pääsin aika pitkälle jatkoon punaisten kehässä, mutta lopulta en sijoittunut. Olimme Bardin kanssa kai aika lailla ensimmäisiä ei-sijoittuneita.

 

The Diva! (ei tuo palvelija, vaan minä, siis täällä alhaalla, haloo!)

Kuva: Elizabete Sorokina

 

Yllätyksekseni minut kutsuttiin kuitenkin vielä kehään. Minut palkittiin Mätsärin Diivana! Hymyilin itsekseni ja taisi tuota palvelijaanikin vähän naurattaa. Tuo kunnianosoitus nimittäin osuu melkoisen oikeaan meikäläisen osalta. Tänään käyttäydyin kuin kuningatar, katselin muita ylhäisestä korkeudestani (puhun henkisestä korkeudesta, fyysinenhän on jopa parikymmentä senttiä maan pinnan yläpuolella). En hötkyillyt, en hössöttänyt, olin vaan ja esiinnyin. Mielestäni tämä kunnianosoitus osui siis hienosti kohdalleen! Saimme palkinnoksi tästä huomionosoituksesta pienen herkkupussin ja palvelijalleni rannekorun. Kamerat räpsyivät!  Taas ikuistettiin hetki Herttaa!

Lady Hertta, Diiva

 

Diivailu on kuluttavaa, joten onneksi kotona saa olla ja röhnöttää ei niin diivamaisesti!