"Kun muutama vuosi sitten harkitsimme sopivaa koirarotua, jostain iskostui päähäni kuva tästä kooltaan pienestä, mutta mieleltään ja sielultaan isosta koirasta. En tiedä, tuliko siinä edes vakavasti muita vaihtoehtoja harkittua. Toki kyselin sieltä sun täältä, kasvattajilta ja tuttavilta, tietoa tästä itselleni tuntemattomasta rodusta. Kaikkihan niitä kehuivat maasta taivaaseen, mutta kehottivat myös huomioimaan, että niiltä löytyy luonnetta ja omaa tahtoa. Ok, sehän on vaan hyvä asia! Hieroskelin jo käsiäni. Etsinnässä olikin nimenomaan kooltaan pieni, helposti mukana kulkeva koira, joka olisi kuitenkin koira isolla k:lla."

yl%C3%B6s%20pienempi.jpg


"Ensimmäisen kanssa yhteistä elämää on takana nyt reilu kolme vuotta. Voiko olla mahtavampaa tyyppiä! Toki siinä on valtavasti niitä kaikkia piirteitä, joista minua etukäteenkin "varoiteltiin". Onhan se hitto soikoon mäyräkoira! Se tietää arvonsa ja paikkansa. Nukkuu missä lystää ja liikkuu jos huvittaa. Vahtii ja räyhää. Kaivautuu pussilakanan sisään ja istua nököttää aina jääkaapin alla, kun ovi käy. Ei silti mitään maata mullistavaa, ihanan kiltti ja sopeutuva koira kaikin puolin. Oikeastaan vähän sellainen "rauhallinen vanha sielu" ollut aina.

Tästä rohkaistuneena ei muuta kuin uutta matoa koukkuun! Nämähän ovat varsin mukavia koiria, joiden kanssa pärjää paremmin kuin hyvin! Täytyyhän mäyrinkäisiä vähintään kaksi olla. On niistä sitten toisilleen seuraa ja siinähän se menee kaksi samalla kuin yksikin. Eihän tällaisista pienistä ole edes mitään vaivaa. Vai..?

Kakara on nyt vuotias. Onpahan ollut vuosi! Siinä on varmaan ollut näkemistä, kun keski-ikäinen täti viipottaa joka paikkaan ehtivän mäyräkoirakakaran perässä. Kakaran, joka on kuin suoraan mäyräkoiria kuvaavista vitseistä ja karikatyyreistä. 



katsoo%20laiturilla%20pienempi.jpg


Räyhää? (kovaäänisesti) -check. 
Vahtii? (kovaäänisesti) -check. 
Ryöstää kaiken mitä suuhunsa saa, eikä anna kiinni? (koti on täynnä parittomia sukkia!) - check.
Järsii, puree, kaivaa ja kynsii? (myös epätoivottavia kohteita) -check.
Kerjää ja on röyhkeä? - check. (jep, kerjäämisen idean opettaa koiralle aina ihminen, mutta kerjäämisessäkin ON eroja! Jotkut koirat kerjäävät ja vaativat hienovaraisesti, toiset - no, vähemmän hienovaraisesti.
Littaa ja lanaa siskonsa mennen tullen? -check.
Isottelee ja pullistelee (myös epätoivottavissa tilanteissa) - check.
Eläinlääkärikäyntejä vääränlaisen "ruokavalion" takia? -check.

Lista on loputon. Ei ole paikkaa, mihin tämä "pikkukoira" ei ehdi tai ylety. Ei ole niin pientä ajan mittayksikköä, ettei se sen aikana olisi jo ehtinyt kokeilla jotain uutta kivaa askaretta. Kakara ei tunnu väsyvän koskaan. Ja sitten kun se kuitenkin viimein väsyy, se kaatuu suorilta jaloilta siskon kylkeen. Mutta koskaan ennen siskoa se ei luovuta.

Tällaisiako ne mäyräkoirat oikeasti olivatkin!? Nyt ymmärrän. Tämä on mäyräkoira. Kauneimmillaan, ihanimmillaan, kamalimmillaan, rakastettavimmillaan. Kakara ei ole millään tapaa ilkeä eikä inhottava, vaan ihanan sosiaalinen ja reipas yksilö. Se on saumat elämäniloa ja energiaa pursuileva lapsi, jollaista en ole kuunaan aiemmin tavannut. Jokaiseen päivään se pomppaa uudella innolla, uutena mahdollisuutena kokea ja nähdä taas jotain kivaa uutta. Ja kiirettä täytyy pitää, että ehtii päivän aikana mahdollisimman paljon.. Elopainoa on tällä pikku pömpelillä 4,6 kiloa, mutta rally-tokotreeneissä se syöksyy epäröimättä räyhäämään 60-kiloiselle kurssikaverilleen, jos onneton uskaltaa tulla liian lähelle. Näyttelyissä ja muissa koiratapahtumissa se räyhää ensin ensimmäisen vartin, kunnes tajuaa, etteivät muut nelijalkaiset ole mihinkään menossa, vaikka kuinka yrittäisi uhitella. Ainakaan hänen käskystään. Lenkillä se riehuu ja tempoo narun päässä, tuli vastaan sitten mitä hyvänsä. Huomion se ottaa aina tavalla tai toisella, hinnalla millä hyvänsä.


pienempi.jpg

Mutta on se niin mahtava! Rohkea ja reipas! Iloinen, hyväntuulinen. Eikä pidä ajatella, ettei meillä ole koirille mitään sääntöjä. Kyllä niillä on. Joka päivä treenataan luopumista ja muita arjessa tärkeitä perusasioita. Tokotreeneissä harjoitellaan toimimista häiriöissä, kontaktia, seuruuta jne. Ja niin se vaan kärsimättöminkin kakara on joutunut hieman odottamaan ja rauhoittumaan, kun sähläämällä ei palkintoa tule.

Tällaisena kokemattomana koiraharrastajana on ollut suuri rikkaus ymmärtää, miten jokainen koira on aina yksilönsä. Miten upeata on ollut seurata kahden niin erilaisen mäyräkoirayksilön kasvamista ja kehittymistä. Vaikka miten yrittäisi vakioida ympäristötekijöitä ja sukutaulua, ovat yksilölliset erot suuria. Tietyt rotuominaisuudet yhdistävät toki jokaista mäyräkoiraa, mutta edes siskokset eivät ole samasta puusta veistettyjä. Eivät edes samasta puulajista.


lent%C3%A4v%C3%A4%20pienempi.jpg


Pitkällä taipaleella kohti suurempaa ymmärrystä mäyrinkäisten sielunelämästä on taas auennut aivan uusi lehti. Sydän ei ole koskaan avoinna ainoastaan yhdelle ja yhdenlaiselle mäyrinkäiselle, vaan sinne mahtuu monta ihanalla tavalla erilaista, omituista, hassua, energistä, hellyttävää yksilöä. Ja niillä on jokaisella oma, erityinen paikkansa."

Maarit

Julkaistu Mäyräkoiramme - våra taxar 3/2016.