Mäyräkoira on tasalämpöinen eläin. Talvikuukaudet se elelee puolihorroksessa, mutta ei kuitenkaan vararavintonsa turvin. Itse asiassa ravintoa se tarvitsee talvikuukausina, mikäli mahdollista, vielä enemmän kuin muina vuodenaikoina. Jostain syystä horrostaminen on mäyräkoiralle fyysisesti erittäin raskasta aikaa. Tutkimusten mukaan talviaikaan liikkuminen sohvalta ja sängystä niin jääkaapille kuin ruokakupillekin vaatii erityisen paljon energiaa, meillä kaikilla. Jostain syystä kuitenkin tätä energiaa kuluu erityisen paljon mäyräkoiralla.

On epäilty, että tämä johtuisi mäyrinkäisen pitkänomaisesta ruumiinrakenteesta. Siinä vaiheessa, kun ruoka ehtii vatsalaukkuun, on etupää jo ehtinyt unohtaa, että vastahan sitä tuli syötyä. Tällainen aivotoiminta ja pohdiskelu siitä, olenko syönyt vai enkö ole syönyt,  on omiaan edesauttamaan suurta energian menekkiä. Nämä ovat tosin vasta teorioita, mitään varmaa tutkimustietoa asiasta ei ole. Onpa jopa väläytelty sellaista vaihtoehtoa, että mäyräkoira nyt vaan pääsääntöisesti on valtavan ahne eläin. 

Mitä tulee energiamenekkiin, jokainen kylkipuolen vaihto, hanurin raaputus, pieraisu ja pussilakanaan kaivautuminen vaatii ponnisteluja ja voimia, joita voi saada ainoastaan oikeanlaisesta ja riittävästä ravinnosta. Aluksi luultiin, että energian tarpeen lisääntyminen johtuu yksinkertaisesti lämpötilan laskusta ja talvella usein esiintyvistä pakkasista, mutta pian huomattiin, ettei tämä ole mahdollista. Nimittäin talvella mäyräkoira viettää joka tapauksessa suurimman osan vuorokaudesta lämpimissä sisätiloissa, vällyjen alla, takkojen edustoilla ja uuninpankoilla.

Mutta kevät! Se on mäyräkoiran parasta aikaa! Helmi-maaliskuussa, kun päivä on jo pidentynyt ja aurinkokin viipyilee taivaanrannan yläpuolella, alkaa mäyräkoira heräillä puolihorroksestaan. Eteläisessä Suomessa elävillä yksilöillä tämä "herääminen" tapahtuu luonnollisesti aiemmin kun pohjoissuomalaisilla kollegoilla. Suomen pohjoisimmassa kylässä Nuorgamissa on tavattu mäyräkoira, joka nukkui kuusi kuukautta putkeen kaamoksen aikaan. Syömässä se muisti kuitenkin käydä kaksi kertaa päivässä. 

Toki mäyräkoira  ymmärtää sisäänrakennetun monimutkaisen sääasemansa avulla, että edelleen on talvi. Ulkona ei siis voi vielä pötkötellä nurmikolla, syödä ruohoa tai kieriä linnunkakassa. Mutta sen synopsit vastaanottavat tiedon lisääntyvästä valon määrästä, eikä mäyrinkäistä pidättele silloin enää mikään! Ei ole olemassa niin pientä auringonsädettä eikä niin pientä valonkaistaletta huoneessa, ettei mäyräkoira sitä löydä. Sen koko sisäinen järjestelmä on rakentunut tähän tarkoitukseen: havaitse auringonvalo, mene kohti valoa, valtaa valo, nauti valosta. Mäyräkoiraa ei pidättele mikään: ei huonekalut, perheenjäsenet eivätkä muutkaan esteet, kun se saa havainnon auringonsäteestä. Myöskään huoneistoon osuvan auringonsäteen muodolla, koolla tai sijainnilla ei ole väliä, koska nämä barbapapat osaavat kyllä muokata kehonsa varsin epämiellyttäviltäkin näyttäviin asentoihin ja paikkoihin valonsäteen perässä. 

Siinä missä talviaikaan jopa yksinkertainen ulkona käynti tarpeiden tekemiseksi voi olla mäyrinkäiselle tuskaa, keväällä on tosiaankin toinen ääni kellossa. Nyt se tietää, että on kevät. Niinpä se nököttää ulko-oven edessä päästäkseen varmistumaan sisäisen sääasemansa antamista vihjeistä, että paistaako se aurinko tosiaan ja jos, niin mihin paikkaan sen säteet osuvat. (Tämä siis tietenkin siltä osin miten se ehtii jääkaapin edessä istumiseltaan). On huomattu, että alkukeväästä mäyräkoira saattaa olla vielä varsin epävarma sisäisen sääasemansa antamista merkeistä. Niinpä se käy monta kertaa ovella varmistamassa tilannetta. Synopsit kertovat lisääntyneestä valon määrästä, mutta ulko-ovella totuus saattaa lyödä vasten persjalan kasvoja - räntäsade. Tutkimusten mukaan mäyräkoirien tunneskaala on voimakkaimmillaan juuri keväällä. Toivosta epätoivoon, auringonvalosta räntäsateeseen. 

Kevään edetessä mäyräkoiraa ei pitele mikään sisällä (paitsi tietenkin vesi- ja räntäsade, pohjoisen puoleinen tuuli, maa- ja ilmankosteus, vesilätäköt, loska ja muut vastaavat luonnonilmiöt). Sen auringonvaloakut ovat pitkän pohjoisen talven aikana tyhjentyneet kokonaan. Ensimmäinen kevätauringonotto terassin seinustalla voi olla jopa liian voimakas kokemus mäyrinkäiselle. Se on niin hullaantunut kevätauringosta, että osaa harvoin olla tarpeeksi varovainen. Tyhjät auringonvaloakut kun eivät pysty yhtäkkiä vastaanottamaan sitä kaikkea valon määrää. Seurauksena voi olla ns. kevätpaskis, eli normaalia suurempi härdelli, pyöritys ja sähläys. Tämä on harvoin kuitenkaan vaarallista. 

Vaarallisempaa on, jos persjalkaa ei päästä nauttimaan etenevän kevään merkeistä. Sellaisesta se voi äityä jopa pahapäiseksi. Kannattaakin jo ajoissa huolehtia palvelijan vastuulle kuuluvista tehtävistä, kuten ikkunoiden pesusta ja verhojen siirtämisestä syrjään. Haluammehan tarjota ystävällemme parhaat mahdollisuudet keväästä nauttimiseen.

Julkaistu Mäyräkoiramme 1 / 2017