Silminnäkijähavaintojen ja Mäyräkoirapoliisin tutkintatietojen mukaan on tapahtunut seuraavaa:

Viime yönä eräässä tamperelaisessa huoneistossa oli meneillään normaali arkiyö. Tietojen  mukaan paikalla on ollut palveluskunnan edustajia sekä kaksi (mäyrä)koiraa (nimet muutettu). Yöpuulle oli käyty normaaliin tapaan, koirat vielä viimeisenä käyneet takapihalla pyörähtämässä. Asianosaisen kertomuksen mukaan mikään ei viitannut siihen, että tilanteessa oli jotakin epänormaalia. Ovet lukittiin nukkumaan käydessä kuten aina muulloinkin, ikkunat olivat kiinni. Mitään merkkejä vieraista tai asiaankuulumattomista kulkijoista ei tässä vaiheessa ollut. 

 

pieni%20lepohetki%20pienempi.jpg


Palvelusväen edustajan mukaan noin kello 3:30 toinen koirista, kutsuttakoon häntä nyt nimellä "HH", pyrki tomerasti sänkyyn. Yleensä tämä tapahtuma sattuu huomattavasti myöhemmin, vasta noin 5:30-06 välisenä aikana. Tämä seikka ei vielä kuitenkaan herättänyt epäluuloja. Noin puoli tuntia myöhemmin "heräsin järkyttävän pistävään pa.. kakan hajuun" (suora lainaus palvelusväen edustajan lausunnosta tutkintapöytäkirjasta, jatkuu:) "Haistoin "HH":ta mutta se ei ollut pieraissut. Kyse oli nyt jostain huomattavasti vakavammasta".


Asianosaisen kertomuksen mukaan hän oli laittanut valot päälle ja noussut epäluuloisena sängystä. Koirat nukkuivat rauhallisesti, "HH" sängyssä peiton alla ja "MA" (kutsuttakoon toista koiraa näin) omassa pedissä lattialla kahden viltin alla. Haju oli silti karmea, vaikka ilma myöskään "MA":n ympärillä ei haiskahtanut pierulta saati normaalia pahemmalta. Haju tuntui tulevan sängyn alta. Palvelusväen edustaja laskeutui lattialle pahaa-aavistamattomana ja kohtasi "mieleenpainuvan näyn."  Sängyn alla vilvoitteli ehta kakkapökäle. Seuraavista hetkistä ei ole tarkkaa tietoa, eikä Mäyräkoirapoliisi saanut kokeneempienkaan psykologien avustuksella aivan tarkkaa kuvaa tapahtumien kulusta. 

 

ikkunassa.jpg
 

Varmaa on kuitenkin se, että jotain aamuyön tunteina tapahtui (ainakin mielikuvituksessa). Valitettavasti todistusaineistoa ei jäänyt, koska palvelusväen edustaja oli ajattelemattomasti napannut kökäleen talouspaperiin ja kiikuttanut eliminoitavaksi. Edes kuvaa hän ei rikospaikalta näpännyt. Mäyräkoirapoliisi on yrittänyt rekonstruoida tilannetta liitumaalauksin, mutta ei ole varmaa edes se, miten päin tai missä asennossa ylipäänsä pökäle on sängyn alla levännyt. Arvioiden mukaan se ei voinut olla kovin suuren eläimen pökäle, koska oli kooltaan ilmeisen pieni. Miltään ns. hätäkakalta se ei myöskään vaikuttanut, koska oli ollut varsin kiinteä ja hyvinvoiva. 


Tilanne oli järkyttänyt palveluskunnan edustajaa siinä määrin, että hän soitti heti aamusta Mäyräkoirapoliisin paikalle. Perustavanlaatuistenkaan rekonstruktioiden, valheenpaljastustestien, tassun- ja sormenjälkikokeiden jälkeen ei voida varmuudella sanoa, mitä huoneistossa on tapahtunut. Onko siellä lukituista ovista huolimatta vieraillut joku pienikakkainen eläin yön aikana? Voiko koko tapahtuma olla vain ylirasittuneen, erityisherkän palvelusväen edustajan mielikuvituksen tulosta? Mitään todisteitahan kakkareesta ei jäänyt, on ainoastaan väitetty haju-, näkö- ja tuntohavainto pökäleestä. 

 

veijari.jpg


Asianosaisen mielestä tutkimuksissa olisi otettava huomioon se seikka, että normaalista poiketen "MA" ei aamukävelyn aikana kakannut ollenkaan, mikä on kuulemma varsin epätyypillistä. Mäyräkoirapoliisin mukaan tällaisella täysin asiaankuulumattomalla sivuseikalla ei ole mitään tekemistä kyseisen väitetyn kakkakepposen kanssa. Välillä aamulla kakattaa, välillä ei, ei se tee kenestäkään rikollista.


Tutkimukset jatkuvat yhä, mutta vaikuttaa siltä, että helppoa ratkaisua tilanteen selvittämiseksi ei ole. Näyttääkin siltä, että tapahtuma on todisteiden puutteessa luokiteltava mielikuvituksen tuotteeksi.