Pirkanmaalla oli eletty jo pitkään lumetonta, pimeätä syksyä. Lokakuu kääntyi marraskuuksi, marraskuu joulukuuksi. Kaupunkilaisten sydämeen alkoi pikkuhiljaa kääntyä ajatus mukavasta joulunodotuksesta. Kaiken työntouhun ja kiireen keskellä kukaan ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi erästä seikkaa, joka oli hyvin poikkeava aiempiin joulunodotuksiin verrattuna. Tämä ehkä osin johtuu myös siitä, että asian saattoi huomata vain sellainen, joka on erityisen herkkä, vastaanottavainen, täydellisesti hetkessä elävä olento. Siis nelijalkainen! 

Eräs maan pieni kulkija, mäyrinkäinen, sen ensimmäisenä huomasi. Tuumaili ja tutki asiaa. Kierteli tarkkaan lähimetsiä, havainnoi ja tutkaili, etsi jälkiä ja näköhavaintoja. Mutta ei, niitä ei vaan ollut. Nimittäin tontuista ei ollut mitään havaintoa. Niistä ahkerista joulunalusajan työläisistä, jotka aiemmin olivat jo hyvissä ajoin joulukuun alusta kierrelleet asuinalueita. Niiden yksi tärkeä tehtävä oli käydä tarkkailemassa miten lapset, aikuiset ja nelijalkaiset käyttäytyivät arjessaan. Havainnoistaan ne raportoivat suoraan Korvatunturille. Toki tontuilla oli kanavansa näiden tietojen saamiseen ympäri vuoden, mutta erityisesti joulun alla ne lähtivät aina itse liikkeelle nähdäkseen asioita omin silmin. 

 

Mäyrinkäinen keräsi rohkeutensa ja ilmoitti havainnoistaan - tai oikeastaan niiden puutteesta - Mäyräkoirapoliisille. Suuri huolihan tässä oli se, että jos tontut eivät suorittaisi tarkkailutehtäviään ja raportoisi tuloksista Korvatunturille, voisi käydä niin, että ilman joulumuistamista voisi jäädä moni, joka olisi sen ansainnut. Tämä tuntui kurjalta ajatukselta. 

Kuultuaan asiasta Mäyräkoirapoliisi huolestui. Lanttu- ja perunalaatikoiden valmistus laitettiin poliisilaitoksella samantien odottamaan. Tämä oli mysteeri, joka pitäisi selvittää! Asia kosketti varmasti monia paikkakuntalaisia. Mäyräkoirapoliisin tiedusteluissa kävi nimittäin ilmi, että missään päin Pirkanmaata ei ollut havaintoja tontuista. 

 

Mäyräkoirapoliisi jalkautui lähimetsiin. Niissä tontut yleensä viettivät suurimman osan ajastaan ja lähtivät iltapäivästä hämärän tullen kiertelemään asuinalueita. Edistyksellisillä menetelmillään poliisilla oli mahdollista selvittää hyvin tarkkaan, oliko tältä syksyltä mitään havaintoja tontuista. Haju- ja jälkikokeiden perusteella huomattiin, että tontuista oli kuin olikin jälkiä  - mutta useamman viikon takaa! Kokeiden perusteella oli mahdollista määrittää, että tonttuja oli ollut Pirkanmaalla lokakuun loppupuolella, mutta lyhyen ajan sisällä niiden jäljet hiipuivat. Niitä ei kertakaikkiaan tullut lisää ja vanhat jäljet olivat haihtumassa. 

Tämä löydös oli omiaan saamaan Tutkinnanjohtajan hieromaan hieman pitkäksi venähtänyttä partaansa. Oliko Mäyräkoirapoliisilla tassuissaan rikos? Mistä tässä kaikessa oli kysymys? Korvatunturilla ei ollut asiasta muuta tietoa, kuin että tontut olivat normaaliin tapaan suunnitelleet syksynsä ja olivat jalkautuneet porukoissa, kukin omalle alueelleen. Myöskin Pirkanmaan tonttujen suunnitelmat olivat vaikuttaneet ihan normaaleilta. 

Mäyräkoirapoliisi haastatteli lukuisia asukkaita, niin ihmisiä kuin eläimiäkin, saadaakseen jotain osviittaa siitä, mitä on voinut tapahtua. Tilanne oli tietenkin jo lähtökohtaisesti hankala. Tontut eivät varsinaiset olleet helposti havaittavia - monella ei ollut taitoa eikä mahdollisuutta niitä nähdä. Kenelläkään ei ollut asiasta oikein mitään uutta kerrottavaa. Metsässä liikkuvat eläimet muistelivat, että jotain jälkiä oli tosiaan lokakuussa ollut, mutta ei mitään sen jälkeen. Tutkinta junnasi kiusallisesti paikoillaan, ja elettiin jo melkein joulukuun puolta väliä.

 

 

Eräänä joulukuisena iltana puuttuvista tonttuhavainnoista ensimmäisenä Mäyräkoirapoliisille ilmoittanut mäyrinkäinen sattui kuulemaan keskustelun, joka oli vievä mysteerin uudelle tasolle. Normaalilla iltapissalenkillään se sattui nuuskimaan herkullista hajujälkeä lähellä kohtaa, jossa naamat kännykässä kiinni seisoskelevat ihmiset usein vierailivat. Ne saattoivat käydä paikassa useampaankin kertaan päivässä naputtelemassa kännykästään jotain peliä. 

- Outoja nää uudet hahmot tässä pelissä, toinen nuorista tokaisi siristellessään silmiään kännykän sinisessä valossa. - Nää on niinku tontun näkösiä, mutta mikä virka näillä on? Ei näistä tunnu saavan mitään otetta, eikä näistä saa mitään lisäpisteitäkään. 

Mäyrinkäinen säpsähti ja nosti kirsunsa sammaleesta. Sanoiko joku sanan tonttu? Oliko niistä kuitenkin siis havaintoja? Mäyrinkäinen jäi salakuuntelemaan, ja sai selville, että peliin oli yllättäen ilmaantunut lokakuun alussa uusia hahmoja - puna- ja vihreänuttuisia, tontun näköisiä pieniä olioita. Niillä ei vaikuttanut olevan mitään erityistä tehtävää pelissä, mutta ne liikuskelivat levottomasti ja vaikuttivat tyytymättömiltä. Mäyrinkäinen nielaisi. Tämä kuulostaa nyt ihan liikaa science fictionilta... mutta onpa ihmeellinen yhteensattuma! Eihän se nyt tietenkään ole mahdollista...

Mäyrinkäinen mietti kuumeisesti kuulemaansa yön yli. Se rohkaistui aamulla soittamaan Mäyräkoirapoliisin tutkinnanjohtajalle. Vaikeana ja takellellen se kertoi kuulemansa. Tutkinnanjohtaja raastoi taas partaansa. Tämä mysteeri meni entistä erikoisemmaksi. Kaikki kivet, ne ihmeellisimmätkin, oli kuitenkin käännettävä, koska tutkinta talloi paikoillaan. 

Kuultuaan kaksijalkaisten suosimassa pelissä tapahtuneesta muutoksesta Mäyräkoirapoliisin IT-guru alkoi kuumeisesti naputella tietokonettaan. Pian se saikin selville, että nimenomaan Pirkanmaan alueella oli peliin ilmaantunut uusia hahmoja melkein kaksi kuukautta aiemmin. Mutta miksi? IT-guru kaiveli asiaa syvemmältä. Se huomasi, että Pirkanmaan alueella oli ollut virtuaalipelissä sattumalta erityisen suuri käyttäjäpiikki lokakuun puolen välin jälkeen. Silloin oli ollut lähiympäristöön jalkautuneena poikkeuksellisen paljon kännykkäpelaajia. Juuri tuolloin, suuren käyttäjäpiikin hetkellä, oli peliin alueellisesti ilmaantunut nämä uudet hahmot. 

IT-guru otti lasit silmiltään ja hankasi niitä hermostuneena hännällään. Ajatus oli aivan erikoinen, ehkä tuulesta temmattu, ehkä hän saisi tassua peräpäähän ja lopputilin tämän ajatusmaailman takia. Hän ei silti saanut ajatukselta rauhaa, vaan koki, että hänen oli pakko toimia. Edes yrittää. Saattoiko siis olla mahdollista että tontut olivat jääneet jumiin virtuaalipeliin heti silloin, kun ne olivat suurin joukoin tulleet paikkakunnan metsiin lokakuun puolella? 

Tutkinnanjohtaja oli yhtä hämillään asiasta, mutta oli samaa mieltä IT-gurun kanssa. Kaikki keinot oli otettava käyttöön. Ne valjastivat oman henkilökuntansa ja suuren määrän alueen vapaaehtoisia jokaiselle Pirkanmaan Pokéstopille. Mukanaan jokaisella oli IT-gurun nopeasti kyhäämä häirintä-appi. Mitään takeita ei ollut koko "iskuyrityksen" järjellisyydestä saati sen toimivuudesta, mutta jotain oli yritettävä. 

Muina maunoina poliisit ja vapaaehtoiset ilmaantuivat stopeille ennalta sovittuna ajankohtana. Ne näyttivät harmittomilta sammaleennuuskijoilta. Mutta etutassunsa alla jokaisella oli punainen nappi, josta häirinnän saisi aktivoitua. Vihreällä napilla aktivoitaisiin vapauta- toiminto. Sovitulla kellonlyömällä jokainen painoi nappiaan. Ensin punaista, kolmen sekunnin kuluttua vihreätä. Sekasorto niin maastossa kuin muuallakin olevien pelaajien kesken oli melkoinen. Virtuaalipeli sekosi muutamaksi minuutiksi toipuakseen taas hiljalleen. Hetkeen se ei ottanut mitään käskyjä vastaan. 

Tutkinnanjohtaja seurasi operaation etenemistä laitoksella. Korvanappeihinsa se odotti kommentteja maastosta. Hiljaisuus tuntui kestävän ikuisuuden. Sitten alkoi kuulua kommentteja: 

- tuossa yksi pelaaja juuri kommentoi, että osa hahmoista on hävinnyt.. 
- hei tuonne kiven taakse vilahti juuri joku, ihan kuin olisi vilkuttanut mennessään...

Kun Mäyräkoirapoliisissa seuraavana päivänä istuttiin neuvotteluhuoneessa lanttulaatikon äärellä, oli varmasti tiedossa vain kaksi asiaa. Virtuaalipeli oli muuttunut juuri sillä hetkellä, kun nappeja oli maastossa painettu. Toisekseen, ensimmäiset näköhavainnot tontuista asuinalueiden lähettyvillä oli saatu edellisenä iltana. Ehkä tätä ei voi eikä tarvitse ymmärtää, liekö niitä joulun ihmeitä, tuumasi Tutkinnanjohtaja ja kouraisi foliorasiasta ison tassullisen lanttulooraa.

-the end -