sunnuntai, 9. joulukuu 2018

Hertta Hillevin joulutarina: Virtuaalitontut

Pirkanmaalla oli eletty jo pitkään lumetonta, pimeätä syksyä. Lokakuu kääntyi marraskuuksi, marraskuu joulukuuksi. Kaupunkilaisten sydämeen alkoi pikkuhiljaa kääntyä ajatus mukavasta joulunodotuksesta. Kaiken työntouhun ja kiireen keskellä kukaan ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi erästä seikkaa, joka oli hyvin poikkeava aiempiin joulunodotuksiin verrattuna. Tämä ehkä osin johtuu myös siitä, että asian saattoi huomata vain sellainen, joka on erityisen herkkä, vastaanottavainen, täydellisesti hetkessä elävä olento. Siis nelijalkainen! 

Eräs maan pieni kulkija, mäyrinkäinen, sen ensimmäisenä huomasi. Tuumaili ja tutki asiaa. Kierteli tarkkaan lähimetsiä, havainnoi ja tutkaili, etsi jälkiä ja näköhavaintoja. Mutta ei, niitä ei vaan ollut. Nimittäin tontuista ei ollut mitään havaintoa. Niistä ahkerista joulunalusajan työläisistä, jotka aiemmin olivat jo hyvissä ajoin joulukuun alusta kierrelleet asuinalueita. Niiden yksi tärkeä tehtävä oli käydä tarkkailemassa miten lapset, aikuiset ja nelijalkaiset käyttäytyivät arjessaan. Havainnoistaan ne raportoivat suoraan Korvatunturille. Toki tontuilla oli kanavansa näiden tietojen saamiseen ympäri vuoden, mutta erityisesti joulun alla ne lähtivät aina itse liikkeelle nähdäkseen asioita omin silmin. 

 

hertta.jpg


Mäyrinkäinen keräsi rohkeutensa ja ilmoitti havainnoistaan - tai oikeastaan niiden puutteesta - Mäyräkoirapoliisille. Suuri huolihan tässä oli se, että jos tontut eivät suorittaisi tarkkailutehtäviään ja raportoisi tuloksista Korvatunturille, voisi käydä niin, että ilman joulumuistamista voisi jäädä moni, joka olisi sen ansainnut. Tämä tuntui kurjalta ajatukselta. 

Kuultuaan asiasta Mäyräkoirapoliisi huolestui. Lanttu- ja perunalaatikoiden valmistus laitettiin poliisilaitoksella samantien odottamaan. Tämä oli mysteeri, joka pitäisi selvittää! Asia kosketti varmasti monia paikkakuntalaisia. Mäyräkoirapoliisin tiedusteluissa kävi nimittäin ilmi, että missään päin Pirkanmaata ei ollut havaintoja tontuista. 

 

likat2.jpg

Mäyräkoirapoliisi jalkautui lähimetsiin. Niissä tontut yleensä viettivät suurimman osan ajastaan ja lähtivät iltapäivästä hämärän tullen kiertelemään asuinalueita. Edistyksellisillä menetelmillään poliisilla oli mahdollista selvittää hyvin tarkkaan, oliko tältä syksyltä mitään havaintoja tontuista. Haju- ja jälkikokeiden perusteella huomattiin, että tontuista oli kuin olikin jälkiä  - mutta useamman viikon takaa! Kokeiden perusteella oli mahdollista määrittää, että tonttuja oli ollut Pirkanmaalla lokakuun loppupuolella, mutta lyhyen ajan sisällä niiden jäljet hiipuivat. Niitä ei kertakaikkiaan tullut lisää ja vanhat jäljet olivat haihtumassa. 

Tämä löydös oli omiaan saamaan Tutkinnanjohtajan hieromaan hieman pitkäksi venähtänyttä partaansa. Oliko Mäyräkoirapoliisilla tassuissaan rikos? Mistä tässä kaikessa oli kysymys? Korvatunturilla ei ollut asiasta muuta tietoa, kuin että tontut olivat normaaliin tapaan suunnitelleet syksynsä ja olivat jalkautuneet porukoissa, kukin omalle alueelleen. Myöskin Pirkanmaan tonttujen suunnitelmat olivat vaikuttaneet ihan normaaleilta. 

Mäyräkoirapoliisi haastatteli lukuisia asukkaita, niin ihmisiä kuin eläimiäkin, saadaakseen jotain osviittaa siitä, mitä on voinut tapahtua. Tilanne oli tietenkin jo lähtökohtaisesti hankala. Tontut eivät varsinaiset olleet helposti havaittavia - monella ei ollut taitoa eikä mahdollisuutta niitä nähdä. Kenelläkään ei ollut asiasta oikein mitään uutta kerrottavaa. Metsässä liikkuvat eläimet muistelivat, että jotain jälkiä oli tosiaan lokakuussa ollut, mutta ei mitään sen jälkeen. Tutkinta junnasi kiusallisesti paikoillaan, ja elettiin jo melkein joulukuun puolta väliä.

 

maija2pien.jpg

 

Eräänä joulukuisena iltana puuttuvista tonttuhavainnoista ensimmäisenä Mäyräkoirapoliisille ilmoittanut mäyrinkäinen sattui kuulemaan keskustelun, joka oli vievä mysteerin uudelle tasolle. Normaalilla iltapissalenkillään se sattui nuuskimaan herkullista hajujälkeä lähellä kohtaa, jossa naamat kännykässä kiinni seisoskelevat ihmiset usein vierailivat. Ne saattoivat käydä paikassa useampaankin kertaan päivässä naputtelemassa kännykästään jotain peliä. 

- Outoja nää uudet hahmot tässä pelissä, toinen nuorista tokaisi siristellessään silmiään kännykän sinisessä valossa. - Nää on niinku tontun näkösiä, mutta mikä virka näillä on? Ei näistä tunnu saavan mitään otetta, eikä näistä saa mitään lisäpisteitäkään. 

Mäyrinkäinen säpsähti ja nosti kirsunsa sammaleesta. Sanoiko joku sanan tonttu? Oliko niistä kuitenkin siis havaintoja? Mäyrinkäinen jäi salakuuntelemaan, ja sai selville, että peliin oli yllättäen ilmaantunut lokakuun alussa uusia hahmoja - puna- ja vihreänuttuisia, tontun näköisiä pieniä olioita. Niillä ei vaikuttanut olevan mitään erityistä tehtävää pelissä, mutta ne liikuskelivat levottomasti ja vaikuttivat tyytymättömiltä. Mäyrinkäinen nielaisi. Tämä kuulostaa nyt ihan liikaa science fictionilta... mutta onpa ihmeellinen yhteensattuma! Eihän se nyt tietenkään ole mahdollista...

Mäyrinkäinen mietti kuumeisesti kuulemaansa yön yli. Se rohkaistui aamulla soittamaan Mäyräkoirapoliisin tutkinnanjohtajalle. Vaikeana ja takellellen se kertoi kuulemansa. Tutkinnanjohtaja raastoi taas partaansa. Tämä mysteeri meni entistä erikoisemmaksi. Kaikki kivet, ne ihmeellisimmätkin, oli kuitenkin käännettävä, koska tutkinta talloi paikoillaan. 

Kuultuaan kaksijalkaisten suosimassa pelissä tapahtuneesta muutoksesta Mäyräkoirapoliisin IT-guru alkoi kuumeisesti naputella tietokonettaan. Pian se saikin selville, että nimenomaan Pirkanmaan alueella oli peliin ilmaantunut uusia hahmoja melkein kaksi kuukautta aiemmin. Mutta miksi? IT-guru kaiveli asiaa syvemmältä. Se huomasi, että Pirkanmaan alueella oli ollut virtuaalipelissä sattumalta erityisen suuri käyttäjäpiikki lokakuun puolen välin jälkeen. Silloin oli ollut lähiympäristöön jalkautuneena poikkeuksellisen paljon kännykkäpelaajia. Juuri tuolloin, suuren käyttäjäpiikin hetkellä, oli peliin alueellisesti ilmaantunut nämä uudet hahmot. 

IT-guru otti lasit silmiltään ja hankasi niitä hermostuneena hännällään. Ajatus oli aivan erikoinen, ehkä tuulesta temmattu, ehkä hän saisi tassua peräpäähän ja lopputilin tämän ajatusmaailman takia. Hän ei silti saanut ajatukselta rauhaa, vaan koki, että hänen oli pakko toimia. Edes yrittää. Saattoiko siis olla mahdollista että tontut olivat jääneet jumiin virtuaalipeliin heti silloin, kun ne olivat suurin joukoin tulleet paikkakunnan metsiin lokakuun puolella? 

Tutkinnanjohtaja oli yhtä hämillään asiasta, mutta oli samaa mieltä IT-gurun kanssa. Kaikki keinot oli otettava käyttöön. Ne valjastivat oman henkilökuntansa ja suuren määrän alueen vapaaehtoisia jokaiselle Pirkanmaan Pokéstopille. Mukanaan jokaisella oli IT-gurun nopeasti kyhäämä häirintä-appi. Mitään takeita ei ollut koko "iskuyrityksen" järjellisyydestä saati sen toimivuudesta, mutta jotain oli yritettävä. 

Muina maunoina poliisit ja vapaaehtoiset ilmaantuivat stopeille ennalta sovittuna ajankohtana. Ne näyttivät harmittomilta sammaleennuuskijoilta. Mutta etutassunsa alla jokaisella oli punainen nappi, josta häirinnän saisi aktivoitua. Vihreällä napilla aktivoitaisiin vapauta- toiminto. Sovitulla kellonlyömällä jokainen painoi nappiaan. Ensin punaista, kolmen sekunnin kuluttua vihreätä. Sekasorto niin maastossa kuin muuallakin olevien pelaajien kesken oli melkoinen. Virtuaalipeli sekosi muutamaksi minuutiksi toipuakseen taas hiljalleen. Hetkeen se ei ottanut mitään käskyjä vastaan. 

Tutkinnanjohtaja seurasi operaation etenemistä laitoksella. Korvanappeihinsa se odotti kommentteja maastosta. Hiljaisuus tuntui kestävän ikuisuuden. Sitten alkoi kuulua kommentteja: 

- tuossa yksi pelaaja juuri kommentoi, että osa hahmoista on hävinnyt.. 
- hei tuonne kiven taakse vilahti juuri joku, ihan kuin olisi vilkuttanut mennessään...

Kun Mäyräkoirapoliisissa seuraavana päivänä istuttiin neuvotteluhuoneessa lanttulaatikon äärellä, oli varmasti tiedossa vain kaksi asiaa. Virtuaalipeli oli muuttunut juuri sillä hetkellä, kun nappeja oli maastossa painettu. Toisekseen, ensimmäiset näköhavainnot tontuista asuinalueiden lähettyvillä oli saatu edellisenä iltana. Ehkä tätä ei voi eikä tarvitse ymmärtää, liekö niitä joulun ihmeitä, tuumasi Tutkinnanjohtaja ja kouraisi foliorasiasta ison tassullisen lanttulooraa.

-the end - 

 

tontut%20pienempi.jpg

keskiviikko, 21. maaliskuu 2018

Muutama myytti mäyräkoirista -ja kuinka ne voidaan ymmärtää

1.  Mäyräkoira on itsepäinen kuin perkele.


Sanotaan, että  mäyräkoira on itsepäinen ja omanarvon tunteva. Sitä voi yrittää houkutella tekemään asioita, mutta loppujen lopuksi se tekee ja toimii kuitenkin kuten itse parhaaksi näkee.  Ja tekee sitä, mistä parhaan palkinnon saa. 
Mäyräkoira on reipas ja itsevarma. Hirveen kiva kaveri kotiin ja harrastuksiin. Ja voitaisiin jo vähitellen lähteä siitä, että se ei ole itsepäinen. Mitä itsepäisyys edes tarkoittaa? Itsepäisyys kuulostaa huonolta piirteeltä, sellaiselta tyypiltä joka hakkaa päätään seinään. Ei mäyräkoira ole ollenkaan sellainen. Mäyräkoira on ennenkaikkea MÄÄRÄTIETOINEN. Se kuulostaa jo heti paremmalta. Määrätietoinen mäyrinkäinen osaa ilmaista, jos joku asia ei ole sen mieleen. Määrätietoinen mäyräkoira tietää, mitä haluaa ja pystyy tavoittelemaan haluamiaan päämääriä. Välillä ehkä hieman muiden toiveita talloen ja kenties keinoja kaihtamatta, mutta silti - määrätietoisuus, se on hyvä ja tavoiteltava piirre! 


miettii%20pienempi.jpg

2. Mäyräkoiralla on iso ego.


Mäyräkoira on pieni koira, jolla on kokoonsa nähden liian suuri ego.  Ei, kyllä se ego on ihan normaalin kokoinen perusego, ei ole luonto jakanut eri kokoisia minuuksia sattumanvaraisesti sinne tänne. Mutta  se ego on ängetty pakettiin, johon se ei järkevästi mahdu. Siinä mielessä se olisi lähtökohtaisesti voinut olla vähän pienempi, mikäli vaan se olisi ollut mahdollista. Tai edes pyöreä kulmistaan eikä sellainen kantikas mikä aina ottaa kiinni joka paikkaan. Tulee sellainen tunne välillä, että mäyräkoiran kanssa eläessään sitä yrittää tunkea kantikasta palikkaa pyöreästä reiästä laatikkoon. No joka tapauksessa, liian pienten kuorien sisällä kuplii kovin paljon näkemyksiä, omia ajatuksia ja toimintamalleja.  Välillä ne sieltä pirskahtelee iloisesti yli äyräiden. Kuten siinä kohtaa, kun syöksytään pomppimaan tasajalkaa ja huutamaan naapurin dobermannin nenän alle, kun "se katsoi väärällä tapaa".


3. Mäyräkoira kulkee omia polkujaan.


Ei se mitään mitättömiä kinttupolkuja kulje. Sille pitää tehdä lumikolalla tai vähintään lumilapiolla omat reitit, että se suostuu menemään talvella lumen keskelle pissalle.  Lämmitys polulle olisi suositeltava, mutta punaisilla matoillakin on kuulemma pärjätty. Omia polkuja mäyräkoira voi mennä korkeintaan hyvissä olosuhteissa maailmankaikkeuden tasapainon sekä paikallisen jäniksen osuessa oikein sopivasti kohdalle. Silloinkin oman polun viehätys pääsääntöisesti haalistuu varsin pian, erityisesti jos ruoka-aika on lähellä. Joillain yksilöillä on nähtävillä omat polut myös esimerkiksi silloin, kun kynsisakset kaivetaan esiin.


maija%20pienempi.jpg

4. Mäyräkoiraa ei omisteta, sitä palvellaan. 


Tai kyllä sen voi omistaa, paperilla. Mutta kuka sanoo ääneen missään piireissä, että omistaa mäyräkoiran tai mäyräkoiria? Ei kukaan. Mäyräkoiria vaan on, niitä kerääntyy kotiin kun ensimmäiselle oven raottaa. Todetaan vitsinä sukulaisille, että ollaan mäyräkoiran palvelijoita. Nauretaan päälle remakasti muiden mukana niinkuin hassummallekin jutulle, mutta syvällä sisimmässä tiedetään, että silleen se juuri on. Fakta mikä fakta. Ei sitä välttämättä moni ulkopuolinen ymmärrä. Mäyräkoira vaatii niin paljon koko ajan, että turha siinä on pyristellä. Jokaiselle mäyräkoiran kanssa elämänsä jakavalle kehittyy erityinen mäyrinkäistunto. Sen avulla persjalan tuntemuksia seurataan ja tarkkaillaan ja yritetään pysyä ajan tasalla. Koska se on kaikille osapuolille kaikkien mukavinta, että pysytään ajan tasalla. 


5. Mäyräkoira on mielensäpahoittaja.


Nykytutkimusten mukaan koira ei kykene osoittamaan mieltään. Ei se häpeä tekemiään tihutöitä. Eikä se myöskään koe mustasukkaisuutta. Kaikki hienot kyvyt on koirista pois tutkittu.
Montako mäyräkoiraa näihin tuloksiin on tutkittu? Tai montako mäyräkoiran palvelijaa on puolimakaavassa asennossa syväanalysoitu ja magneettikuvasta läpi vedetty? Miksi mäyräkoiralle olisi annettu pötkömäinen ulkomuoto, joka paikkaan pussaamaan mahtuva pitkulainen nokka sekä kooltaan laskiaispullan möhkäleitä vastaavat teelautassilmät, jos niillä ei olisi mitään merkittävää tarkoitusta? Ei, kyllä tässä on nyt taustalla erityiskykyjä, joita erityisesti mäyräkoirille on annettu syntymälahjana. Joka muuta väittää, on puusilmä. 


tuumii2pienempi.jpg

lauantai, 23. joulukuu 2017

Hertta Hillevin joulutarina - mielenkiintoisen muovikassin mysteeri

Maailma on täynnä muovia. Muovia on itse asiassa niin paljon, että sitä velloo Tyynessämeressä ja Atlantissa sen kokoisina jättipyörteinä, ettei sitä jätteen määrää pysty edes ymmärtämään. Se on kuitenkin tiedossa, että eläimet, saati mäyräkoirat,  eivät siihen luonnon kiusaamiseen ole syyllisiä. Mäyräkoira itse tuottaa ja tarvitsee niin vähän muovia, ettei siitä pyörteeksi ole. Joskus se saattaa epähuomiossa ja ahneuksissaan nielaista lelusta tai muusta esineestä irtoavan muovinpalasen, joka voi aiheuttaa pienimuotoisen pyörteen sen mahassa.  Ja kyllähän koirienkin ruokia ja leluja pakataan muoviin, mihinkäs muuhun, mutta syytön se koira siihenkin on. 


Mutta nyt minun piti kuitenkin kertoa eräästä ERITYISESTÄ muovikassista. Se oli sellainen aika tavallinen muovikassi, varmasti ihan sitä synteettistä tai puolisynteettistä tavaraa mitä ne kai yleensä on. Muovikasseja tulee ja menee, mutta tässä oli jotain erityistä. Mennäänpä hieman ajassa vielä taaksepäin...


taustakuva%20joulu2.jpg


Eräässä eteläsuomalaisessa kodissa oli tavallinen joulunalusaika. Pientä orastavaa hössöttämistä ja huuseerausta. Jääkaappi alkoi täyttyä hissukseen pienistä jouluun liittyvistä herkuista ja ikkunassa oli jo pari viikkoa roikkunut joulutähti, muovinen sekin. Torttuja oli vedetty jo pellillinen, mutta siitä eivät valitettavasti perheen mäyrinkäiset olleet kovin suurta osaa saaneet. Me emme tunne tätä perhettä sen tarkemmin, mutta voidaan siis kuitenkin olettaa, että aika normaalia joulun odotusta siellä elettiin. 


Tulipa sitten iltapäivä, jolloin palvelija kotiin tullessaan rojautti eteiseen muutaman kassillisen tavaraa. Paikallisen marketin ruokakasseja siinä oli ainakin pari. Säkillinen vessapaperia saattoi myös olla. Perheen mäyrinkäiset eivät olleet suinkaan mitään eilisen teeren yksilöitä, vaan ne kyllä huomasivat ja noteerasivat että tavaraa tuli. Huomattiin myös eräs mielenkiintoinen muovikassi joka poikkesi marketin ruokakasseista. Toki ruokakasseistakin tuli mielenkiintoisia tuoksuja, mutta tämä yksi kassi oli sellainen vähän laihempi kassi, josta leijaili kuitenkin erityisen hyvät tuoksut. Se oli myös väritykseltään erilainen kuin muut. Ikäänkuin sen kyljessä olisi ollut eläintarvikeliikkeen logo!


profiilikuva.jpg


Mysteeri oli kuitenkin käsillä. Mitä voi tapahtua niin pienessä hetkessä? Mäyräkoirat olivat havainneet tämän mielenkiintoisen pussukan porttinsa takaa. Portti avattiin, ja tadaa -  pussukka oli poissa. Se oli kertakaikkiaan kadonnut kuin tuhnu tuuleen. Vain lempeä tuoksahdus jäi leijailemaan eteiseen (ei tuhnusta, vaan siitä kassista).


Nelijalkaiset ystävämme toivoivat, ettei kassi ole päätynyt Tyynenmeren pyörteeseen pahaa aavistamattomien kalojen ja lintujen syötäväksi. Ennen kaikkea ne toivoivat, että itse kassin sisältö ei olisi missään päiväntasaajan korkeudella, vaan mieluummin hyvinkin lähellä. Siihenhän myös kaikki havainnot viittasivat - näkö- ja hajuaistihavainto eteisen lattialla levähtäneestä muovipussukasta. Ja kirjoittamattoman, seuraavaan artiklan painokseen toki mukaan otettavan, säännöksen mukaan mäyräkoiralla on aina oikeus penkoa palvelijan kaupasta tuomat tavarat. Ikäänkuin laadunvarmistuksena jos ei muuta. Siksikin tilanne oli varsin epäilyttävä ja poikkeava. 


Kauppakassit tyhjenivät nopeasti jääkaappiin ja keittiön hyllyille, mutta mysteeripussukka pysyi mysteerinä. Palvelusväki väitti kivenkovaan, ettei sellaista ole ollutkaan, ruokien tuoksut ovat sekoittaneet nenämestarien hajuaistin. Tilanne oli täydellinen blokki, kumpikaan osapuoli ei antanut piiruakaan periksi omasta näkemyksestään. 


Ei liene yllätys, että Mäyräkoirapoliisi  ® oli kutsuttava paikalle pikimmin. Kiirehän heillä luonnollisesti oli tähän aikaan vuodesta, toinen vuoden sesongeista kesän ohella. Kesällä ne ratkoivat muunmuassa grillimakkaroiden katoamisia ja muita vastaavia mysteereitä, joulun alla taasen hämmennystä aiheuttivat esimerkiksi ennalta arvaamattomasti ja yllättäen auki revenneet lahjapaketit. 


pikkutonttu%202%20hm.jpg


Viimein ovikello soi! Perheessä luotettiin Mäyräkoirapoliisiin kuin kallioon. Nyt saataisiin tämä mysteeri ratkaistua! Oven takana oli pitkäpartainen vanhempi herra, joka näytti virkamerkkiään yskähtäen. Itse asiassa sen parta oli niin pitkä, ettei sellaista ollu kuunaan karkeakarvaisella mäyräkoiralla näillä seuduilla nähty. Harmaa parta ulottui melkein maahan asti. Etsivä oli myös hieman pullukka, keskivartalotyyppisesti. Sinisen poliisitakin sijaan sillä oli päällään punaharmaa villaneule ja vyötäröllä roikkui suurennuslasi. Mitään muistiinpanovihkoa saati tutkimusvälineitä sillä ei ollut mukana.  Määrätietoisesti se kuitenkin astui sisään, henkäisi suurennuslasiinsa ja pyyhkäisi lasin pintaa parrallaan. Perhe tuijotti etsivää silmät suurina. Se katseli eteisessä ympärilleen suurennuslasin läpi ja mumisi partaansa. 


- Aika selvä juttuhan tämä on, se sitten viimein lausahti harvakseltaan. - Ei tässä kukaan ole oikeassa tai väärässä. Näin heti, että teillä on tuo vessan ovi raollaan. Monesti luullaan, että tontut pääsevät kulkemaan ainoastaan tonttuovesta, mutta kyllä ne käyttävät mielellään myös vessanovea. Onhan siitä helpompi kulkeakin. Tässä on varmasti käynyt niin, että aloitteleva tonttu on ollut liikkeellä vähän väärään aikaan, samaan aikaan palvelusväen kaupastatulon kanssa. Siinä on mennyt sitten Prisman pussit ja muut pussit vähän sekaisin. 


tontut%20pienempi.jpg


Perhe tuijotti edelleen etsivää, hieman jo nyökkäillen. Olihan niitä tonttuja varmaan liikkeellä näin joulun alla, mutta että ne tulisivat sisälle asti, ja vielä vessan ovesta. Tämä oli ennenkuulumatonta. 


Etsivä suki partaansa ja hymyili jo hieman. - Olen kuullut täältä main ihan hyvää palautetta tontuilta. On hoidettu sairasta perheenjäsentä ja sen sellaista pyyteetöntä toimintaa. Siksi varmaan tontutkin ovat olleet ahkerasti liikkeellä. Nyt kun tämä asia näyttääkin aivan selvältä, niin olisinkos voinut saada pienen palan särvintä välipalaksi?


Perheenjäsenet ryntäsivät kukin jääkaapille. Etsivälle varmaan maistuisi lihapulla tahi kinkunsiivu! Mutta kun he sitten palasivat eteiseen lihapullan ja kinkunpalan kanssa, ei siellä enää ollut ketään. Ilmassa leijaili ainoastaan vieno riisipuuron tuoksu...


-the end-


torstai, 14. joulukuu 2017

Mäyräkoirain talviolympialaiset

Kuten tiedämme, talviolympialaiset lähestyvät! On siellä monenlaista talvista lajia, atleettisia urheilijoita ja vauhdikasta menoa. Mäyräkoirillakin on olympiaturneensa! Niiden talviolympialaiset jatkuvat läpi ihan koko talven. Mäyräkoirien talviliikkumisen edistämiskeskus ry esitteleekin tässä nyt muutamia mäyrinkäisten talviolympialaisten lajeja.

 

Lattialämmityslankutus

Lajissa otetaan mittaa niin kestävyydestä kuin ulottuvuudesta, ja laji sopiikin ainoastaan huippukuntoisille. Lattialämmityslankutuksessa kilpailijat makaavat lattialla, luonnollisesti lämmitetyllä sellaisella, ja lankuttavat pitkin pituuttaan lattiassa. Yksikään kehonosa ei saa liikkua. Paikallapysymisen lisäksi lajissa mitataan myös ulottuvuutta ja arvostelussa huomioidaankin se, kuinka laajalle mäyrinkäinen pystyy itsensä lankuksi levittäytymään. Ei heikkohermoisille. Tuoreessa muistissa on vielä vuoden 1989 semifinaali, jossa kilpailunjärjestäjällä oli vahingossa lattialämmitys asetuksessa 15, kun virallisissa kisoissa suositellaan kymppiä. Ainoastaan yksi kilpailija suoriutui koko tehtävästä läähättämättä ja voitti näin ylivoimaisesti. Mainittakoon, että kilpailija tuli Nigeriasta.

 

joulukortti2.1.jpg

 

Sohvapaini

Varsin tunnettu talvilaji, jossa mäyräkoiran suoritus arvostellaan kahdella mittarilla: aika ja tyylipisteet. Mäyräkoiran tulee valloittaa sohva niin nopeasti kuin se on mahdollista, mutta huomioiden myös sujuvat toimintatavat. Sohvalta karkotettavien puremista tai muuta vastaavaa ei suvaita, tällaisesta toiminnasta seuraa automaattisesti hylkäys. Sen sijaan oveluus, kehonkäyttö ja huijaaminen on täysin sallittua ellei jopa arvostelussa suotavaakin. 

 

paini.jpg

 

Pussilakanasukellus

Vaativa laji, joka edellyttää tiukkaa hermoa ja rauhallisuutta. Mäyräkoirat kilpailevat nopeudessa ja puhtaassa suorituksessa - kuka löytää nopeimman ja sujuvimman reitin pussilakanan suuaukosta sisään, kierros pussilakanan pohjan kautta ja suuaukosta takaisin ulos. Vaikka kuulostaa helpolta, laji on koitunut monen mäyräkoiran kohtaloksi viimeistään semifinaalivaiheessa. Suoritusnopeus on olympiatasolla jo niin huippuluokkaa, että pussilakanaan ei parane jäädä yhtään haahuilemaan. Ja jos erehtyy reitissa ja yrittää ulos pienestä päätyreiästä, on peli pelattu.

 

Ruokaralli

Tämä on monen olympiaurheilijan lempilaji ja mikä parasta - tähän pystyy valmistautumaan läpi vuoden. Ruokarallissa kilpailijat jaetaan kokonsa perusteella muutamaan luokkaan. Tarkoitus on löytää ruoan lähde niin nopeasti kuin mahdollista. Tämän jälkeen alkaa ehkä lajin hankalin vaihe  -ruoka täytyy saada napattua itselleen tavalla tai toisella. Ovelimmat ja taitavimmat kerjääjät pärjäävät tässä! Ruoka voi olla piilossa, tai esillä mutta hankalassa paikassa tai vaikkapa ihmisen käsissä. Erittäin mielenkiintoinen laji, joka mittaa olympialaisten henkeä arvostaen kilpailijan taitoja varsin monipuolisesti. 

 

katsoo.jpg

 

Sängynkarvaaminen

Ei ole niin helppoa kuin kuulostaisi! Parhaat olympiasuoritukset ovat tuottaneet yhden yön (erän) aikana litratolkulla karvaa! Tässä lajissa punnitaan jyvät ja akanat, karvalliset ja vähemmän karvaiset. Päätavoitteena on saada tuotettua ihmisen sänkyyn mahdollisimman paljon karvaa yhden erän kuluessa. Erän päätyttyä karvat irrotetaan ja punnitaan. Luonnollisesti kilpailijat jaetaan koon ja karvanlaadun perusteella eri luokkiin. Parhaat suoritukset ovat henkistä taistelua ja tiukkaa kyljen hinkkaamista vuodevaatteisiin. Onpa tässä vuosien varrella nähty jopa aamulla kylkiään aristavia kilpailijoita, niin tiukkaa on karvaaminen ollut.

 

Ylälaudeshakki

Ylälaudeshakki on talviolympialaisten uudempia lajeja. Siinä muutama kilpailija kerrallaan lähtee ottamaan mittaa kestävyydestään ja hoksottimistaan löylyihin. Kilpailu alkaa alalauteelta ja tavoitteena on kaikkia keinoja käyttäen päästä etenemään ylälauteelle ja vallata sieltä paras paikka. Ikimuistoisimpina suorituksina muistamme toki kaikki vuoden 1997 finaalin, jossa venäläismäyräkoira kirjaimellisesti kiipesi reittä pitkin ennätysajassa ylälauteille. Aikaa sillä kului finaalin voittoon alle 20 sekuntia. Tyypillisimpiä suorituksia on kuitenkin kerjäämällä tai muutoin oveluutta käyttäen saatu nostoapu ylemmälle lauteelle. Tämän lisäksi on koko ajan huomioitava kilpakumppaneiden eteneminen. Ylälauteen parhaalla paikalla vesikiulun vieressä kun on tilaa vain parhaalle.

 

sauna.jpg

perjantai, 22. syyskuu 2017

Otteita palvelijan päiväkirjasta

Note to self: Mäyräkoira on sellainen koira, että sille ei parane antaa pikkusormea. Ei se mikään piru ole mieleltään, mutta melkoisen ovela eläin ja taitava oppimaan hetkessä sen käyttäytymisen, jolla saa itselleen mieluisimman lopputuloksen. Mäyräkoiran kanssa arjessa pitää vaan olla jämäkkä. Ihan sellainen perususkottava tyyppi, joka pitää kiinni niistä pelisäännöistä, mitä on etukäteen ajatellut ja suunnitellut noudattavansa. Ei se mitään ydinfysiikkaa ole.  Minäkin pystyn siihen!

hertta3%20pienempi.jpg

*kraaps kraaps* Epämääräinen ripinä oli jatkunut jo tovin. Hetken on hiljaista, ja sitten taas *kraaaaps*. Napsautan valon päälle ja vilkaisen lattian suuntaan. Siinähän se taas on. Sängyn vieressä lattialla istuva pienoismäyräkoira. Viikon verran se on tullut tuohon joka aamu neljältä. Ellei ole jo sitä ennen nyyhkyttänyt ja nikotellut pedissään rypistyneitä peittojaan. Teelautasen malliset tummat silmät hehkuvat syyttävinä, suorastaan kuumeisina. Toinen etutassu on juuri kohonnut ylös, kohti patjan reunaa. Syyllistävä *kraaps*. Katson hetken tätä näkyä kuin huumaantuneena, kunnes saan sammutettua valon ja käännän selkäni koiralle. 

En saa enää unen päästä kiinni.

Arki on helpompaa koiran kanssa, kun toimitaan tiettyjen sääntöjen mukaan. Koira hyväksyy nopeasti säännöllisesti toistuvat toimintamallit. Ihminen on laumanjohtaja, joka omalla tekemisellään ja olemuksellaan tuo turvallisuuden tunteen myös perheen nelijalkaisille jäsenille. Kun ihminen määrittelee arjen rutiinit ja aikataulut, koiran on helppo sopeutua.  Mäyräkoira ei ole poikkeus.  Olen lukenut useita koirankoulutusoppaita ja -artikkeleita. Tässä ei voi epäonnistua! 

maija2%20pienempi.jpg

Herään kännykän vaativaan piippaukseen. Lihakset tuntuvat jäykiltä, käsi on ollut jotenkin huonossa asennossa. Nostan peitonkulmaa varmistaakseni epäilykseni. Jep, mäyräkoira on vallannut tyynystä puolet ja ilmeisesti maannut oikean käteni päällä. Muistan heränneeni montaa kertaa yön kuluessa tarkistamaan, että mäyrinkäisellä on kaikki hyvin  - ettei se ole putoamisvaarassa, ja että sillä on hyvä asento ja tarpeeksi peittoa. Sitä edeltävistä tapahtumista ei ole oikein tarkkaa mielikuvaa. Saattoi käydä niin, että kun kahdeksantena yönä heräsin teelautasten vaativaan tuijotukseen, olen mahdollisesti nostanut mäyrinkäisen epähuomiossa sänkyyn. Muistikuvat ovat hataria. Joka tapauksessa, kiitollisuuttaan mäykky päästää tuhnun suoraan tyynynpuolikkaalleeni. Puutunutta kättäni pistelee vielä työmatkalla. Tuntui kuitenkin ihanalta puristaa lämmin, tuhiseva koira kainaloon. Tuntuu, kuin se olisi katsonut minua nyt jotenkin hyväksyvämmin. 

Mikä tahansa koira kerää ylipainoa otollisissa olosuhteissa. Ei ole terveellistä sellainen. Mäyräkoira varsinkaan ei tee poikkeusta. Voit olla varma siitä, että yksikin saatu makupala ruokapöydästä tai sohvalta herättää sen mielenkiinnon. Voiko tämä olla todellakin näin helppoa? Millaisella toimintatavalla onnistun tässä parhaiten? Siinä täytyy vaan pitää pää kylmänä. Ei ole mäyräkoiran suu tuohesta eivätkä aivot umpiluuta. Se on mestari yhdistelemään asioita. Niinpä se johdonmukaisuus! Onneksi tämä ei ole vaikeata. Se mikä ei ole sallittua tänään, ei ole sallittua myöskään huomenna. Ihminen määrittelee rajat joiden puitteissa arkea eletään. Yksinkertaista!  

Olen ihmetellyt tuota sinnikkyyttä, jolla mäyrinkäinen jaksaa tavoitella päämääräänsä. Joka kerta kun syön, kohtaan sen teelautasten syyllistävän katseen jostain päin. Ei se tule välttämättä viereen kyttäämään, vaan katselee huoneen toiselta puolelta tai pöydän alta tai porautuu katseellaan selkääni. Ei se ole yhtään röyhkeä. Vielä ainakaan. Mutta mistä se tietää tämän jutun juonen? En ole koskaan antanut sille mitään ruokapöydästä. Muistaakseni. Kerran saattoi pudota jotain. No niin, keittiöstä tietenkin tulee pudoteltua kurkun- ja juustonpalasia lattialle. Vahingossa siis. Tarkoituksena on tietenkin, että jos jotain ylimääräistä koiralle tarjotaan,  sen eteen pitää tehdä joku pieni temppu. Mutta ainahan sitä ei tietenkään muista tai ehdi pyytää. Mutta sohvalta ei ole ainakaan mitään annettu! 

k%C3%A4vyt%20pienempi.jpg

Olen alkanut tulla siihen lopputulemaan, että mäyräkoira kokeilee, tunnustelee kepillä jäätä. Miten pitävät ihmislauman pelisäännöt ovat, onko niiden rajoja mahdollista oikaista, laajentaa tai katkaista? Se ei todennäköisesti tule silmät kiitollisuudesta kiiltäen hyväksymään kaikkia ihmisen asettamia toimintatapoja. Siis niitä yksinkertaisia, kaikille koirille sopivia toimintamalleja, joiden luvattiin toimivan, kunhan niitä johdonmukaisesti noudattaa! Keskustelua saattaa tulla niinkin yksinkertaisista asioista kuin hihnan päässä sujuvasti liikkumisesta. Saati sohvalla ja sängyssä nukkumisesta. Kerjäämisestä. 
 
Ulkona sataa. Olen lopultakin saanut kaivettua kaapista ylleni sadevaatteet ja kumisaappaat. Kohta alkaa jo olla kiire. Mäyräkoiria ei vaan näy missään. Hetki sitten niillä oli kova kiire haistelemaan yön aikana tulleita uusia tuoksuja. Tuntuu siltä, että kun heitin sadevaatteet kaapista lattialle, mäykyt jostain syystä hävisivät. Pfiuuhh, ei näy missään. Parilla namilla saan ne viimein houkuteltua eteiseen ja silminnähden vastentahtoisesti ulos. Nämä koirat eivät taluttajaansa vedä, paremminkin päinvastoin. Paitsi tietenkin jos olosuhteet ovat otolliset, kuten jos polun päässä pällistelee rusakko. Silloin ei vesisadekaan haittaa, kun pingotaan perään hihnat laulaen. Pikaiset pissat vesisateessa ja äkkiä takaisin sisään. Korvat luimussa, teatraalisesti täristen ja taas se syyttävä katse silmissä. 

Kun tulen töistä, sängyn alla on kakkapökäle. 

tyt%C3%B6t%20pienmpi.jpg

Olen alkanut hieman epäillä koirankoulutusoppaiden antia. Olen toiminut täsmälleen annettujen neuvojen mukaisesti. Ihan johdonmukaisesti olen toiminut, muistaakseni. Koira on koira. Mäykkykin. Sillä on laumassa oma paikkansa, lattialla oma petinsä. Miksi sitten herään joka aamu siihen, että mäyrinkäinen vetelee sikeitä meikäläisen tyynynkulmalla, pahimmillaan hanuri vasten leukaani? Miksi se tulee syyttävän näköisenä tuijottamaan meikäläistä, kun syön? Miksi se on aina parhaalla paikalla - sohvalla vilttien alla, pussilakanoissa, sylissä rapsutettavana?  

Kummassakaan mäykyssä ei ole mitään vikaa. Ne ovat aivan täydellisiä. Sinnikäitä ja sitkeitä pirulaisia ne kyllä ovat. Äärimmäisen johdonmukaisia palvelijansa kouluttamisessa, vaikka piti olla päinvastoin.
Ja liian suuret silmät niillä on.

Ja ihminen on vaan niin kovin heikko.

 

Julkaistu Mäyräkoiramme 3 / 2017

marjastaa2.jpg