Pieni koira, josta lankeaa yllättävän iso varjo... Koira, jolla on kohtuullinen kilohinta, ja joka todella myöskin tietää sen!

 

Miksi ihmeessä perustaa blogi, jonka aiheena on elämä tuon makkaranmallisen, maata viistävän tappijalan kanssa? Kun sitä voisi kirjoittaa ihan mistä vaan tässä maailmassa... vaikkapa maailmanrauhan tavoittelusta leivontaohjeisiin, liikuntavinkeistä tähtitieteen ihmeisiin. Vain muutamia mainitakseni. Ehkä siksi, etten tiedä noista edellämainituista aiheista yhtään mitään. Mutta ei se ole ainoa syy.

En kyllä tiedä oikeastaan mäyräkoiristakaan juuri mitään. Koko mäyräkoira-asia tuli eteen reilu vuosi sitten lähes äkillisesti ja ennalta arvaamatta. Ei  juuri mitään käsitystä mäyräkoirasta ennen sitä, siis lemmikkinä, kotona, perheenjäsenenä. Siis toki tiesin, miltä se näyttää ja että niitä on useita karvanlaatuja ja värejä. Ja tiesin suunnilleen, että mikä sen käyttötarkoitus ja historia on. Tiesin myös vahvasti, että mäyräkoiran ulkonäkö viehätti ja hellyytti minua. Ja että jostain ihmeellisestä, palavasta syystä johtuen halusin sellaisen!  Mutta MILLAINEN se on, oikeasti, ei mitään käryä. Kaikki muistivat varoitella, että omalaatuisia ovat mokomat, ittepäisiä ja jopa hankalia.

Ja silti; ei kun tulta päin ja kohti uusia haasteita! Tässä ole ennenkään helpoimman kautta menty. Ratsuksi hankittu aikanaan täysin ratsastamaton, ravi- ja työhevossukuinen hevonen, niin miksipä ei monipuoliseksi harrastuskaveriksi kannattaisi ottaa mäyräkoiraa?! Mitä siitä, että edellinen koira oli ihan pikkaisen erityyppinen, pitkäkinttuinen vinttikoira, joka kotona ei tehnyt aikuisiällä muuta kuin nukkunut. Sujuva siirtymä juoksijaurheilijasta... ööh, sohvanvaltaajaan.

Muuten, kun on tutkittu, että omistaja ennemmin tai myöhemmin alkaa muistuttaa lemmikkiään, niin toivon, että minulle ystävällisesti ilmoitetaan, mikäli alkaa vahvaa yhdennäköisyyttä olemaan. Silloin on jotain vikaa joko meikäläisen dieetissä tai mäyräkoiraparan ruokinnassa... Enpä silti tiedä, kumpaa enemmän muistutan (tai haluaisin muistuttaa), vinttikoiraa vai mäyräkoiraa. Ehkä nuorempana sitä vinttikoiraa, tätä nykyä enemmän mäyräkoiraa..

Reilun vuoden aikana on kyllä meikäisellä silmät auenneet täysin tämän mahtavan rodun osalta! Edelleenkään en tiedä mäyräkoirista paljoakaan, mutta joka päivä sitä oppii.. Kotona on siis nyt täydellinen sydämenvaltaaja, pieni musta Neiti Hertta, ikä noin 15 kuukautta. Ennakkoluulon aitaa kaatuu niin että rämisee! Naapurusto, sukulaiset ja tuttavat ja muut kummin kaimat ovat jo joutuneet tämän persoonan pauloihin. Ainakin niinä herttaisina hetkinä, puhutaan niistä muista hetkistä sitten toiste..

Ja mikä mahtavinta - tän tyypin kanssa voi touhuta ja harrastaa mitä vaan..! Mäyräkoira kun on siitä ihana, että sille käy ihan kaikki! - niin, siis silloin, kun sille itselleen sattuu sopimaan...

-Maarit