Rakkaasta eläimestä ja lemmikistä luopuminen on kovin tuskallista. Vaikka sitä tietää, että nämä rakkaat ovat täällä luonamme pääsääntöisesti vain kovin vähän aikaa meihin ihmisiin verrattuna, ei tämä tieto yhtään helpota eron hetkellä. Sitä kyllä ymmärtää nämä asioista suurimmat, syntymän ja elämän ja kuoleman. Ne tapahtuvat.  Mutta aina yhtä vaikeata on suhtautua tuohon viimeksi mainittuun. Vaikka tulevan tietäisi jo pitkään, siihen pääsisi valmistautumaan, surutyötä ja valmistautumista pääsisi tekemään, on luopumisen hetki tuskallinen.

Jouduin tekemään suuren luopumisen päätöksen hevoseni osalta. Se oli minulle kovin rakas ja osa elämääni ja arkeani yli 16 vuoden ajan. Melkein koko tähän astisen aikuisikäni. Eläimet antavat meille niin kovin paljon. Mielestäni meillä on velvollisuus huolehtia siitä, että ne saavat elää ilman kipuja ja vapaana kärsimyksestä. Ja kun se ei enää ole mahdollista, meidän pitäisi osata ja uskaltaa päästää irti, vaikka se äärimmäisen tuskallista onkin. Sydän särkyen päästin irti rakkaasta ystävästäni. Nyt mieli on murheellinen, mutta tiedän, että kun aikaa hieman kuluu, tulen muistelemaan rakasta ystävääni ilolla ja suurella kiitollisuudella! Suurin lohtu on tietenkin tieto siitä, että rakkaan on nyt hyvä olla.

Onneksi perheeseemme jää vielä yksi nelijalkainen rakas.. Kovasti pienempi kuin nyt edesmennyt "isoveljensä". Pienoinen mäyräkoira on ollut surullisesta mammastaan kovin huolissaan.. Se on ollut vähän hämmentynyt ja varmasti yrittänyt tuumailla, että mitä on meneillään. Mikä onkaan ollut terapeuttisempaa, kuin kovalla tohinalla kyyneliä kuivaamaan kiipeävä pieni mäyräkoira! Tai rauhoittavat kävelylenkit koiran kanssa metsässä. Meillä ihmisillä olisi niin kovasti opittavaa eläimiltämme - kunpa osaisimme elää hetkessä ja nauttia enemmän yksinkertaisista asioista.

Rakkaan Trasselin muistolle

24.5.1993 - 26.9.2014.