Maailma on täynnä muovia. Muovia on itse asiassa niin paljon, että sitä velloo Tyynessämeressä ja Atlantissa sen kokoisina jättipyörteinä, ettei sitä jätteen määrää pysty edes ymmärtämään. Se on kuitenkin tiedossa, että eläimet, saati mäyräkoirat,  eivät siihen luonnon kiusaamiseen ole syyllisiä. Mäyräkoira itse tuottaa ja tarvitsee niin vähän muovia, ettei siitä pyörteeksi ole. Joskus se saattaa epähuomiossa ja ahneuksissaan nielaista lelusta tai muusta esineestä irtoavan muovinpalasen, joka voi aiheuttaa pienimuotoisen pyörteen sen mahassa.  Ja kyllähän koirienkin ruokia ja leluja pakataan muoviin, mihinkäs muuhun, mutta syytön se koira siihenkin on. 

Mutta nyt minun piti kuitenkin kertoa eräästä ERITYISESTÄ muovikassista. Se oli sellainen aika tavallinen muovikassi, varmasti ihan sitä synteettistä tai puolisynteettistä tavaraa mitä ne kai yleensä on. Muovikasseja tulee ja menee, mutta tässä oli jotain erityistä. Mennäänpä hieman ajassa vielä taaksepäin...

Eräässä eteläsuomalaisessa kodissa oli tavallinen joulunalusaika. Pientä orastavaa hössöttämistä ja huuseerausta. Jääkaappi alkoi täyttyä hissukseen pienistä jouluun liittyvistä herkuista ja ikkunassa oli jo pari viikkoa roikkunut joulutähti, muovinen sekin. Torttuja oli vedetty jo pellillinen, mutta siitä eivät valitettavasti perheen mäyrinkäiset olleet kovin suurta osaa saaneet. Me emme tunne tätä perhettä sen tarkemmin, mutta voidaan siis kuitenkin olettaa, että aika normaalia joulun odotusta siellä elettiin. 

Tulipa sitten iltapäivä, jolloin palvelija kotiin tullessaan rojautti eteiseen muutaman kassillisen tavaraa. Paikallisen marketin ruokakasseja siinä oli ainakin pari. Säkillinen vessapaperia saattoi myös olla. Perheen mäyrinkäiset eivät olleet suinkaan mitään eilisen teeren yksilöitä, vaan ne kyllä huomasivat ja noteerasivat että tavaraa tuli. Huomattiin myös eräs mielenkiintoinen muovikassi joka poikkesi marketin ruokakasseista. Toki ruokakasseistakin tuli mielenkiintoisia tuoksuja, mutta tämä yksi kassi oli sellainen vähän laihempi kassi, josta leijaili kuitenkin erityisen hyvät tuoksut. Se oli myös väritykseltään erilainen kuin muut. Ikäänkuin sen kyljessä olisi ollut eläintarvikeliikkeen logo!

Mysteeri oli kuitenkin käsillä. Mitä voi tapahtua niin pienessä hetkessä? Mäyräkoirat olivat havainneet tämän mielenkiintoisen pussukan porttinsa takaa. Portti avattiin, ja tadaa -  pussukka oli poissa. Se oli kertakaikkiaan kadonnut kuin tuhnu tuuleen. Vain lempeä tuoksahdus jäi leijailemaan eteiseen (ei tuhnusta, vaan siitä kassista).

Nelijalkaiset ystävämme toivoivat, ettei kassi ole päätynyt Tyynenmeren pyörteeseen pahaa aavistamattomien kalojen ja lintujen syötäväksi. Ennen kaikkea ne toivoivat, että itse kassin sisältö ei olisi missään päiväntasaajan korkeudella, vaan mieluummin hyvinkin lähellä. Siihenhän myös kaikki havainnot viittasivat - näkö- ja hajuaistihavainto eteisen lattialla levähtäneestä muovipussukasta. Ja kirjoittamattoman, seuraavaan artiklan painokseen toki mukaan otettavan, säännöksen mukaan mäyräkoiralla on aina oikeus penkoa palvelijan kaupasta tuomat tavarat. Ikäänkuin laadunvarmistuksena jos ei muuta. Siksikin tilanne oli varsin epäilyttävä ja poikkeava. 

Kauppakassit tyhjenivät nopeasti jääkaappiin ja keittiön hyllyille, mutta mysteeripussukka pysyi mysteerinä. Palvelusväki väitti kivenkovaan, ettei sellaista ole ollutkaan, ruokien tuoksut ovat sekoittaneet nenämestarien hajuaistin. Tilanne oli täydellinen blokki, kumpikaan osapuoli ei antanut piiruakaan periksi omasta näkemyksestään. 

Ei liene yllätys, että Mäyräkoirapoliisi  ® oli kutsuttava paikalle pikimmin. Kiirehän heillä luonnollisesti oli tähän aikaan vuodesta, toinen vuoden sesongeista kesän ohella. Kesällä ne ratkoivat muunmuassa grillimakkaroiden katoamisia ja muita vastaavia mysteereitä, joulun alla taasen hämmennystä aiheuttivat esimerkiksi ennalta arvaamattomasti ja yllättäen auki revenneet lahjapaketit. 

Viimein ovikello soi! Perheessä luotettiin Mäyräkoirapoliisiin kuin kallioon. Nyt saataisiin tämä mysteeri ratkaistua! Oven takana oli pitkäpartainen vanhempi herra, joka näytti virkamerkkiään yskähtäen. Itse asiassa sen parta oli niin pitkä, ettei sellaista ollu kuunaan karkeakarvaisella mäyräkoiralla näillä seuduilla nähty. Harmaa parta ulottui melkein maahan asti. Etsivä oli myös hieman pullukka, keskivartalotyyppisesti. Sinisen poliisitakin sijaan sillä oli päällään punaharmaa villaneule ja vyötäröllä roikkui suurennuslasi. Mitään muistiinpanovihkoa saati tutkimusvälineitä sillä ei ollut mukana.  Määrätietoisesti se kuitenkin astui sisään, henkäisi suurennuslasiinsa ja pyyhkäisi lasin pintaa parrallaan. Perhe tuijotti etsivää silmät suurina. Se katseli eteisessä ympärilleen suurennuslasin läpi ja mumisi partaansa. 

- Aika selvä juttuhan tämä on, se sitten viimein lausahti harvakseltaan. - Ei tässä kukaan ole oikeassa tai väärässä. Näin heti, että teillä on tuo vessan ovi raollaan. Monesti luullaan, että tontut pääsevät kulkemaan ainoastaan tonttuovesta, mutta kyllä ne käyttävät mielellään myös vessanovea. Onhan siitä helpompi kulkeakin. Tässä on varmasti käynyt niin, että aloitteleva tonttu on ollut liikkeellä vähän väärään aikaan, samaan aikaan palvelusväen kaupastatulon kanssa. Siinä on mennyt sitten Prisman pussit ja muut pussit vähän sekaisin. 

Perhe tuijotti edelleen etsivää, hieman jo nyökkäillen. Olihan niitä tonttuja varmaan liikkeellä näin joulun alla, mutta että ne tulisivat sisälle asti, ja vielä vessan ovesta. Tämä oli ennenkuulumatonta. 

Etsivä suki partaansa ja hymyili jo hieman. - Olen kuullut täältä main ihan hyvää palautetta tontuilta. On hoidettu sairasta perheenjäsentä ja sen sellaista pyyteetöntä toimintaa. Siksi varmaan tontutkin ovat olleet ahkerasti liikkeellä. Nyt kun tämä asia näyttääkin aivan selvältä, niin olisinkos voinut saada pienen palan särvintä välipalaksi?

Perheenjäsenet ryntäsivät kukin jääkaapille. Etsivälle varmaan maistuisi lihapulla tahi kinkunsiivu! Mutta kun he sitten palasivat eteiseen lihapullan ja kinkunpalan kanssa, ei siellä enää ollut ketään. Ilmassa leijaili ainoastaan vieno riisipuuron tuoksu...

-the end-